Bilebändin päiväkirja

Kökkö Open Airista selvittyämme oli heti perään luvassa nimikkotapahtumani Punkalaitumella. Olimme alunperin olleet hieman epätietoisia tapahtuman luonteesta ja meille selvisikin vasta kalkkiviivoilla tapahtuman olevan julkinen ja sitähän olisi näin ollen voinut bändikin vapaasti mainostella enemmän. Kai me nohevat asiain tietäjät saamme kuitenkin mekin joskus olla vähän pihalla?

Flunssan tultua ja Kökkö-festarin mentyä oli mennyt myös ääneni. Onneksi olimme alustaneet asiaan ratkaisun jo edeltävänä päivänä. Basson varteen lähti paikkaajaksi vanha kunnon Timba ja liidilaulun painavan vastuun lupasi kantaa oma Tretjamme. Helppoa! Ei muuta kuin matkaan. Ajomatka kohti Sastamalaa tuntui Kökkö-reissun jäljiltä “päiväni murmelina” -henkiseltä. Eipä tosin ollut ensimmäinen kerta sitäkään lajia.

Punkalaitumella odotti työväentalon lava, johon illan avaava orkesteri Kumara oli jo laitteensa kasannut – ja ystävällisesti siirtänyt sivummalle. Meidän oli kuitenkin tarkoitus soittaa heidän jälkeensä, joten valitettavasti tästä ei ollut apua, vaan jäimme aprikoimaan, miten voisimme kasata kamojaan heidän kamojemme eteen. Emme tietenkään mitenkään. Neuvottomuus ei kuitenkaan pue idearikasta orkesteriamme, vaan päätimme rakentaa lattialle toisen “lavan”. Siitä tuli aivan hyvä. Sitten pääsimmekin syömään ja keikan alkua odottelemaan.

Väkeä virtasi paikalle mukavasti jo Kumaran paiskoessa omaa settiään. Taiteilijalämpiössä huvituimme suuresti useiden samojen kappaleiden coveroinnista meidän kanssamme, mutta mikäs siinä, se ei meininkiä haitannut.

Meidät päästettiin oman settimme kimppuun hieman aiottua aikataulua myöhemmin, mutta meininki lähti hyvin käyntiin ja Timo sekä Tretja hoitivat tonttinsa mainiosti. Suorastaan nautittavan mainiosti. Vaikkei oloni ollutkaan paras, nautiskelin pelkän kitaroinnin helppoudesta ja yleisestä hyvästä tunnelmasta. Saimme juhlaväeltä oikein hyvän vastaanoton ja illan päätti tietenkin myös encore. Sitten kamat nippuun ja kotimatkalle. Treeniksen aamuyöroudauksessa juhlan tuntu alkoi kyllä olla jo vähissä.

Kiitos Punkalaitumen naisyrittäjät ja bileväki!

– Vili