Bilebändin päiväkirja

Kuuden vuoden odotus päättyi, kun tieto Kiteelle palaamisesta kantautui The Coveralls -leiriin. Pistokeikka? No mikä ettei, niinhän on tapana ollut! Edeltävä perjantaiehtoo menikin yksityistilaisuudessa ihan kotoisella Tampereella. Matkaa varjosti solistin, eli allekirjoittaneen, sairastelu, mutta perjantaista oli jo selvitty ja nyt olo vaikutti suorastaan normaalilta. Tai ainakin siltä, miltä yleensäkin. Kiteelle, siis!

Auto oli mukavasti valmiiksi pakattu edellisillan jäljiltä ja koska Antto on uutterasti busseillut viime aikoina lähtömestoille, tällä kertaa poimimme herran mukaan ihan asuintalonsa edestä. Jony “Miksi sinä Jony ajat aina pitkät matkat” Oittinen tarttui tapansa mukaan rattiiin ja itse solahdin Mordor-kammioon takapenkille, missä viihdyin mm. Viinapiru-dokumentin parissa. Matka sujui yllättävän nopeasti. Mitä nyt välillä vähän ostettiin lasinpesunestettä ja syötiin. Keli oli normaali ns. talvikeli, eli pimeyttä ja vesisadetta todellakin riitti. Onneksemme moottoritietä oli Lappeenrannan suunnalla tarjolla odotettua enemmän.

Vihdoin Kitee pompahti esiin metsän keskeltä ja löysimme vuosien tauosta huolimatta helposti tiemme keikkapaikan ovelle. Meidät otti vastaan huippumukava ravintolapäällikkö. Lisäksi kahvia ja leipää oli saamanteilla ja bäkkärin jääkaappi täysi. Olipa hieno meininki! Lava oli oikein hyvä sekin ja soundit toimivat. Hyvä fiilis! Sitä ei latistanut edes ABC-ruokailu eikä hieman 70-luvulle jämähtänyt majoitus.

Läksimme mainion bäkkärin takia keikkapaikalle tavallista aiemmin ja tein itse mystisiä juomasekoituksia mm. karpalomehusta, Batterysta ja Spritesta, kun kollegani valitsivat alkoholia sisältävät juomat. Kaikki näytti hemmetin hyvältä – paitsi yleisön määrä. Jengiä kun ei baariin vielä puoliltaöin ollut tullut kuin muutama hassu kreisibailaaja.

Ei liene mainostustarkoituksissa fiksuinta kirjoittaa tällaista rehellistä keikkapäiväkirjaa, mutta kun tapana on. Karhuun ei hirveämmin tullut väkeä koko iltana. Aloitimme puoli yhdeltä ja paiskoimme menemään hyvällä fiiliksellä minkä taisimme, mistä mukavana palkintona tanssilattialle saatiin kuin saatiinkin houkuteltua aina välillä väkeä. Itsellämme oli jotenkin vapautuneen hauska keikka vähäisestä jengistä huolimatta ja tämä purkautuikin hauskoina kommervenkkeinä. Esim. kuin kohtalon pakottamana lauloin Tahdon rakastella sinua -kappaleen kakkosäkeistön seuraavasti:
Tunnetko sykkeen sydämeni
tunnetko värinän huulillani
Avaa porttis puutarhaasi
niin tulen kuin aasi.

Mitä tuohonkin nyt sanoa? Keikan jälkeen sitten hetki fiilistelyä, minkä jälkeen painuin itse nukkumaan. Pojat jaksoivat vähän pidempään.

Väkimäärän vähyyttä (koko Kitee oli kuulemma ollu hiljainen) lukuunottamatta reissu oli oikein mukava ja Karhu esimerkillinen keikkapaikka. Toivottavasti nihkeä ilta ei torpedoinut mahdollisuuksiamme jatkossa.