Syksy sai. The Coveralls myös, nimittäin kyytiä Pöörneltä. Pihaani ilmestyi iltapäivästä nykyaikainen tilaperhefarmarimonikäyttöautomobiili. Siellä oli kolme iloista rosvoa sisällä. Kasp..PÖÖRNE, Jes…ANSSO ja Joo…VORSSI. Helposti sekoavat päässä S-Maxit, C-Maxit ja maaseksit. Auto oli kuitenkin verivelvoittein lunastettu käyttöön illaksi ja eipäilyjeni vastaisesti se nieli sisäänsä kaiken, mitä musikantinkloppi kuvitella saattaa. Pari subbariakin meni äijien lisäksi. Juhlavaa. Lähdimme kohti Vorssaa kakkostien ennennäkemättömän eksoottisten, uljaiden maisemien halki. “Kyllä mää tykkään”, sanoi Vorssi. Oho. Ällikällä löi.
Kultajyvä oli ennallaan. Mitä nyt ainutta asiakaston edustajaa ei ollut paikalla. Tämä ei meitä häirinnyt tässä vaiheessa kerrassaan lain. Lisäksi monasti soundcheckiämme häirinnyt teatteri oli tauolla, joten kaikessa rauhassa roudailimme ja tsekkailimme. Jostain syystä tarvittavan volumen saavuttamiseksi omana korvaan musiikki hyökkäsi ämyreistä aivan perkeleesti. Johtui kamojen sijoittelusta, arvatenkin. No, sillä mentiin. Sitten ajantappopuuhiin. Luovutimme myöhässä Pöörnelle hälle yli kuukausi takaperin valmistetun syntymäpäiväkortin, analysoimme eri asioita ja tuuppasimme kullanruskeaa elämännestettä elimistöihimme.
Vihdoin oli kello edennyt ja pääsimme stagelle. Rehvakkaasti polkaisimme biisin käyntiin ja lopetimme settimme sittemmin lyhyeen. Ansson moukarointi kun katkaisi bassonkielensä vallankin poikkinaiseksi. Ei kun kieli keskelle suuta, bassoon myös moinen. Takaisin esiintymään. Tandemia kehiin. Jengi tuntui tykkäävään; tanssi ja taputti. Kivaa oli siis. Jotenkin vähän fiksumpi tunnelmakin kun edellisreissuina, voisikohan johtua perjantai-illasta lauantain sijaan? Ei juomat kaatuilleet aivan niin paljon ja ihmisetkin vähemmän. Antto katkaisi välillä kielen.
Tauon pidimme jossain vaiheessa. Nautimme hyttyselliset kultaista, ohramaltaista valmistettua nestettä. Sitten perusvarmaa suomirock-painotteista kattausta jatkamaan. Tosin toisessa oli vähän räväkämpää jo, Hotänkouldia ja Rantutehilssiä. Rokkasimme. Pääkitarastani oli unohtunut katkennut kieli vaihtaa ja niinpiä mukanani oli tavallisuudesta poiketen Les Paul. Olipa sitten outoa vedellä sillä Rallsia. Syytän siitä osin kämmäilyjäni, osa menee peruspaskuuteni piikkiin. Meininki säilyi hyvänä. Rento meininki.
Kotimatkalle lähdimme kamat pakattuamme hyvillä mielin. Kiitokset Kultajyvään! Uusiksi taas joskus.