S-ketju oli kaapannut Vanhan paloaseman ja olivat halunneet meidän matkaavan sinne Tampereelta asti. Ohjelmatoimiston ehtymättömällä logiikalla tietenkin pistokeikalle. Jony oli varattu muuhun, mutta onneksi jo Mikkelin-keikalla mainioksi havaittu rumputuuraaja Mika “Ojalehdommika” Ojalehto ehti hätiin!
Olimme pakanneet Anton kanssa auton jo aiemmin viikolla, joten pääsimme helposti noukkimaan Mikan kyytiin naapurikaupungista ja aloitimme ikuisuudelta tuntuvan matkan. “Kestäisipä auto koko matkan”, koputin muovista jalopuupaneelia. Paikalla piti oleman PA ja muut hyveet, joten pääsimme suht’ kevyellä kalustolle liikkeelle. Valitsimme reitin halki Pohjanmaan. Tankintäyttöpoikkeamalla tutustuin ensi kerran mm. Vimpelin keskustaan ja näin kuuluisan Sopupeli-baarin. Kaikilla oli Crocsit. Saarikentältä kuului mekkalaa.
Twitter ei toiminut, vaikka otin aurinkoisen kuvan pojista. Vanha paloasema löytyi ja vaikutti oikein sopivalta likaisiin tarkoituksiimme. Saimme ruokaa. Pojat ottivat kaljat, minä kokista. Aloitin reissuksi juuri sopivasti tipattoman kuukauden. Kasasimme kamat, vähän symmetrian kannalta hölmösti. Olimme varautuneet nopeaan soundcheckiin, etteivät asiakkaat häiriintyisi. Tsekki ei ollut nopea, koska paikan subbarit eivät toimineet. Onneksi yläpäät olivat sen verran tukevat, että jokseenkin järkevää soundia saimme niistä pihalle. Bäkkärisauna maittoi.
Aloitimme puoli yhdeltä. Paikalla ei ollut aivan hurjasti väkeä, mutta pikku hiljaa saimme muutaman kansalaisen tanssilattialle. Setin lopussa mentiin jo kovaa. Mika veti hyvin. Toinen setti oli vielä parempi, jengi tanssi ja lauloi. Unelmia ja toimistohommia lähti treenaamatta komeasti.
Mika ei ollut tyytyväinen esiintymisensä, me olimme hänen ja omiimmekin ihan. Sitten kasasimme kamat. Hain auton. Poikia ei näkynyt. Roudasin. Vitutti. Pojat ilmestyivät. Vitutus laantui jo hotelliyksillä (Mika ei juonut mitään, minä alkoholittoman oluen).
Aamupalan jälkeen läksimme kotimatkalle. Enterprise nieli kilometrejä. Hieman Toholammen jälkeen moottori alkoi pitää outoa ääntä. Katsoimme konepellin alle. Emme tajunneet mitään. Puhelinkonsultaatio Sammy’s Garageen tuotti rohkaisun ajaa takaisin Toholammelle etsimään apua. Miehitettyä huoltoasemaa ei löytynyt. Pysäytin pyöräilevän papan, jolla oli vanua korvissa. Kuulin läheltä löytyvän autokorjaamon, jonka omistaja asuu samassa rakennuksessa. Oliko rukouksiimme vastattu? Työhousuinen miekkonen oli jo valmiiksi pihamaallaan. Kiitimme Pekka S. Karman lain toteutumista. Viaksi paljastui irronnut sytytystulppa. Miekkonen sai sen paikalleen. Palkkiota ei vaatinut, sujautin rahaa käteensä. Pääsimme jatkamaan, joskin aivan normaalisti auto ei toiminut. Nykien saavuimme perille.
Voihan Jeesus mikä reissu. Hämmentävintä on se, että meillä oli silti kivaa. Mika tarjosi mennessä munkkeja, tullessa omenapiirakkaa. Mehuakin löytyi. Hieno mies.