“Juujuujuujuujuu!”, huudahdin iloisena Vilin kasarmihenkiselle herätykselle. Mies oli ilmeisesti kerännyt sana-arkun ääriään myöden täyteen katsellessaan aamun tunteina meitä auvoisia nukkuvia. Villen kanssa olemme siunattuja aamu-unisia, nähkääs. Sujautimme kengät jalkaan ja painelimme Antin Konditoriaan, jossa armas neito meille sämpylää ja kahvetta tarjoili. “Non-cofeine”-Vili sai mehua, jota oli aamu-unistenkin sitten saatava. “Miks toi saa ja mää en saa?” Aamuappeen jälkeen painelimme takaisin hotellille, pakkasimme kimpsumme, ja otimme suunnan kohti Uudenkaupungin kajoa.
Olin jo eilis-iltaisen keikan jälkeen riemusta ilkamoinut faktaa, että tätä hurlumheitä jatkuisi heti seuraavana iltana, joten olin syystäkin hupituulella, kuten myös koko troikka. Matkaa taitettiinkin taasen huumorivitsosilla höystettynä. Reittivalinta osui tällä kertaa Turun halki, mikä saatteli minut hoitamaan sosiaalisia velvoitteita sittemmin turkulaistuneen armaani kanssa. Pojat painelivat itämaiselle lounaalle ja ostoskierrokselle. Näiden tullessa noukkimaan itseäni Kupittaan Nesteeltä, havaitsin Vilin _vetäneen käteen_ kaupasta löytyneet uudet hanskat ja Vorssin pitelevän vanhoissa hanskoissaan (jaa ne on tumput) Kalju-nimistä kirjaa, joka kertoi kaljuista. Salvador Dalin täten laskeutuessa jälleen keskuutemme oli aika jatkaa matkaa.
Perille saavuimme hyvissä ajoin ja aloitimme kamain kasaamisen. Paikan ollessa vielä ruokailumoodissa, päätimme tehdä ns. hiljaisen linjatsekin ennen täyslaidallista räimettä. Tästä alkoikin pienimuotoinen säätöruljanssi, sillä Vilin Tonelab-vahvistinmallintajaerikoislaitelaite piti melkomoista hurinaa. Pimensimme puolet Uudenkaupungin ilmalämpöpumpuista ja jääpalakoneista, mutta mikään ei auttanut. Onneksemme paikalle oli ilmaantunut paikallista nuorisokulttuuriosaajaa ruokailemaan, ja heidän kautta saimme Vilille lainavehkeen. Suuret kiitokset heille! Tsekki saatiin onnistuneesti suoritettua ja oli hyvä vetäytyä gourmet-pizzalle ja oluselle. Photoplay-Triviaaliakin pelattiin nimimerkillä “CA holdilla”. (juu, kysykää keikkamyyjältä lisätietoja tästä sisäpiirimerkinnästä)
Paikalle oli raahautunut sisäänpääsymaksusta huolimatta mukavan tuntuinen ryhmä eri ikäistä ja kokoista kansanosaa, joten ilolla astelimme lavalle. Alkujään murruttua alkoi omakin touhu sujua ja hauskaa oli. Vaikea taas keksiä mitään ennalta poikkeavia laatusanoja tähän luonnehdintaan – kivaa on ja sillä sipuli. Ensimmäisen setin loppupuolella alkoi jo yleisökin lämmetä varovaiseen tanssiin ja toisessa setissä olikin jo bileet pystyssä. Väkeä oli niukalti, baarineidon mukaan n. 60 maksanutta asiakasta, mutta eipä siinä enempiä lystinpitoon tarvitakaan. Encorekin huudettiin, joten ei voi taaskaan valittaa.
Vedon jälkeen suoritimme kasarmihenkisen pakkaustoimenpiteen ja suuntasimme kiireen vilkkaa kohti Äetsän tukikohtaa, minne olin itsekin jäävä yöksi. Vili joutui vielä uurastamaan kuljetusupseerina, joten lippaanvedot hänelle siitä. Leikittelimmekin ajatuksella, että Villelle hankittaisiin matkan varrella pika-ajokortti, sillä mies oli tosiaankin koko reissun “non-alcoholic”-hippi, jolle ajovastuu olisi voitu huoletta vierittää. Ehkä sitten joskus kun taivas lyö salamia ja lehmät lentää.
Maukas reissu! Päiväkirja jatkunee seuraavaksi Tampereen Glorialla, mikä onkin sitten jo ihan toinen satu se.
Möimöi.