Heräsin, päätäni särki aika lailla. Mitä se sillee. Vantaan-keikka oli menestys, seuraava aamu karumpi. Pojat nukkuivat kuin pienet, suloiset, kippurahäntäiset, vaaleanpunaiset porsaat. Ainakin porsaat. Aamupalastin isossa salissa ylhäisessä yksinäisyydessäni. Hovimestari kysyi, missä kaverini ovat. Sössötin jotain. “Anteeksi?”. Otin uudestaan: “ovat hieman sikeämpiunisia”. Palasin sänkyyn, koitin selata internetiä, mutta päänsärky esti. Makailin kahteentoista. Herätin pojat lukemalla äänen “uutista” Juha Mietaan pääsiäismämmimääristä. Pojat eivät ilahtuneet. Siivosimme vähän pääsiäismunia. Otimme taksin. Kasasimme kamat puhisten. Kävimme Rio Grande -ravintelissa krapularuualla. Korkeintaan välttävää ruokaa. Iltapäivällä tuli ajokunto, sen kunniaksi käänsimme Käläksinkeulan kohti Äetsää.
Äetsässä Ville voi hyvin, minä ja Antto nautimme karitsanpotkaa ja muita hyveitä. Maistui. Sitten menimme Pub Myllytuvan terassille. Elämä maistui. Kamat yläkertaan. Toistettiin edellisillan kasausreseptit. Jututettiin tutut. Valmistauduttiin keikkaan. Sitten se lähti. Timanttia oli! Jo viime Kökkäri-keikalla oivallettu “uusi” esiintymismesta toimii kyllä mainiosti. Väkeä oli erittäin kivasti – ja väki oli parasta A-luokkaa! Yhteislaulun määrä oli suuri, mikä aina innostaa muusikon esiintymään ja kaljoittelemaan. Voi mainiota. Vedettiin vähän sellaistakin, mitä ei oltu hetkeen vedetty. Offspringiä, Nirvanaa. Tinakenkätyttö kelloteltiin jälleen eetteriin. Sehän tuntuu olevan aivan ykkösluokkaa yleisöönmenemisen suhteen. Kai me itekin vedettiin ihan hyvin. Vantaalla kyllä paremmin.
Keikka oli kliimaksia lähes alusta loppuun. Encore kruunasi illan Tappamatta tippaa. Kökkö tyhjeni. Ihmiset poistuivat jatkoille kuka minnekin. Antto päätyi luokseni, kuten myös Samu. Katsoimme hevi-DVD-julkaisuja, mikä lyönee kaikki ällikällä. Sitten nukutti. Pääsiäisaika jatkui vauhdikkaana sittemmin, mutta se olisi jo kokonaan toinen tarina.
Kiitos Äetsä! Kiitos Kökkö! Parasta meininkiä. Kevään paras keikkakaksikko. Tästä jatketaan kohti kesää.