Aamu toi mukanaan hieman päänsärkyä ja henkilökohtaisesti turhan aikaisen heräämisen. Kuten lähes aina. Painuimme aamupalalle hämmentävään juhlasaliin, mistä löytyi niin muovituoleja kuin porontaljaakin. Aamupala kuitenkin oli aivan maittava. Tämän jälkeen pakkasimme kimpsumme, kävin nakkaamassa hammaslääkärittärelle avaimemme ja läksimme kohti Jämsänkoskea. Ai miksi kohti Jämsänkoskea? No koska olimme unohtaneet lunastaa keikkaliksamme.
Autokuskina toimi Artsi, joka ammattilaisen varmuudella kuljetti meidät pelipaikalle. Seurasi tylsän vaivattomia roudaus-, pystytys- ja äänentarkastuspuuhia. Suurin outous oli siinä, että niiden valmistuttua kello oli ehkä 15.30. Tavatonta. Lisäksi Armis oli pienessä päivähönössä, tuo Rallsin tiimoilta lähes alkoholittomana sittemmin tunnettu mies. Otimme hotellin haltuun ja yllytin toverini pitämään yllä The Coverallsin perinteitä. Suuntasimme siis Sohwi-ravintolaan appeelle. Hirviburger ja olut maistuivat. Sittemmin myös sauna ja osalle uni. Olin bongannut hotellin baarin ikkunasta “tänään: Harri ja kitara” -ilmoituksen. Tuttu Harrihan siinä oli kyseessä, joten kävimme vaihtamassa kuulumiset ja kuuntelemassa Harrin ammattimaista trubadurisointia. Siitä pääsikin jo kätevästi bändiruokailuun, joten päivän kuluttaminen oli tapahtunut onnistuneesti.
Jäljellä oli kuitenkin vielä keikka. Väsymys oli todella kova, mutta pakkohan oli yrittää. Keikka alkoi niinkin aikaisin kuin kello yhdeltä. Virkistyin taikaiskusta vasta ns. final-kuselta tullessani, kun meinasin törmätä mäkihyppylegenda Matti Nykäseen. Innostuin. Hyppäsimme lavalle.
London on ollut ennenkin meille suosiollinen mesta, eikä tämäkään ilta tuottanut pettymystä. Väsymys kaikkosi, rokki soi, hiki lensi ja laulu raikui. Aivan mahtavaa. Kun soitto sujui jo edellisiltana varmasti, Artsi innostui jo pogoamaankin. Oli ihan hemmetin hauskaa. Toimivat niin suomirokit, oibeibit kuin hotänkoulditkin. Encorena vielä Tapsaa ja väsyneinä mutta onnellisina bäkkärille. Pienen miinuksen iltaan toi se, että enää ei olutta saanut Londonistakaan ilmaiseksi. Come on! Edelleenkään ei ole tärkeä asia, mutta jos ennenkin on ollut ilmaista, niin täytyykö se vähäinenkin glamourin haju bändeiltä viedä. Meidän kolmen hengen retkueemme ei varmasti ravintolan iltaan lovea kaljanjuonnillaan tee. Armis lupasi hakea olutta. Kyllästyi jonottamiseen ja päätimme häipyä hotellille juomaan omat. Näin teimme. Sitten voitti uni.
Aamulla aamupalalle, roudaamaan ja meikäläisen ajovuorolla kotiin. Armis korkkasi oluen. Eri siisti reissu, kiitos yleisö, kiitos Artsi!