Kyllä oli artistin helppoa istua valmiiseen pöytään, nimittäin logistisista syistä Vili oli joutunut pakkaamaan auton yksin Äetsän tukikohdassa ja otti täten Villen ja itseni matkan varrelta kyytiinsä. Kiva että otti. Matkattiin sitten kohti Hämeen sydäntä lempeässä myöhäiskesäkelissä. Niskavuoriaaniset maisemat sivuttiin Helloweenin ja huumorivitsien hallitessa audiosfääriä. Villekin taisi ottaa pienet nokkaunet. Lempeää todella.
Hämeenkosken keskusta yllätti meidät pienuudellaan ja ajelimmekin ensin destinaatiomme ohi suuremman sentraalin toivossa. Nöyrä u-käännös ja auto Starin pihaan parkkiin, jonka terassilta kantautui vähän turhankin autenttista paikallisbaarikulttuuria. Mutta vielä mitä, turhaa taas ennakkoluultiin ja roudaus suoritettiin jopa ennätysrauhallisissa tunnelmissa asiakaskunnan viihdyttyä aurinkoisessa ulkoilmassa. Ei siis ainuttakaan “Oon ittekki vähän soithellu…” -kommenttia. Kerta se on ensimmäinenkin, ynnä muita latteuksia tulvahti mieleen. Virallisen soundcheck-mp3:sen jäätyä Äetsän aroille, suoritimme tsekin omavaraiselle cover-bändille hieman enemmän ominaiseen tapaan – eli ilman. Hyvin sujui sekin. Ainahan se nykyään. Helppoa. Roudaus, kasaus ja purku nimittäin. Ruokakin oli hyvää.
Keikkafiilikseen oli uskomattoman vaikea siivittäytyä, sillä olimme tappaneet keikanalusaikaa katselemalla n. 4h yleisurheilun MM-kisoja baarin televisiosta. Rok. Baariin oli valunut arviolta 50 henkeä, joiden joukossa tuttujakin naamoja edellisiltä kekoilta. Kiitokset taas osanotosta! All the small things aloitti ja Ei tippa tapa lopetti. Väliin mahtui taas vauhtia ja vaarallista tilannetta omien ohilyöntien, Villen kapulapudotusten ja Vilin blackouttien merkeissä. Aktiivinen tanssikansa sai kuitenkni oman soittonurkkani ilmatilan positiiviselle vibraatiolle ja keikasta jäi oikein hyvä maku. Varsinkin kun jouduimme jälleen esittämään ylimääräisen encoren. Rusketusraidat saivat olla itseoikeutetusti tämä ja homma oli taas taputeltu. Kiitokset vaan vielä aktiiveille!
Orkesterin ollessa anonyymisti alkoholitta, roudaus suoritettiin ripeän kotiinpääsyn toiveessa arjalaisella, mutta suvaitsevaisella tehokuudella. Helppoa oli se. Ainahan se nykyään. Paluumatkan Ville otti nokkaunta, kun taas etupenkki nautti yliväsymyksen tuomasta älyvitsihuumorista. Reittiäkin muutettiin kulkemaan hirvikolariystävällisyyssyistä Hämeenlinnan kautta moottoriteitse. Kotiin pääsimme kaikki hirveittä ja ilman hirvityksiä.
Kohta ollaankin taas Alastarolla, onhan jo korkea aikakin. Tulkaa sinne. Jos mekin sinne osataan, niin kyllä tekin. Helppoa on se.