Oli niin sanotusti kolme yötä jouluun ja sen huomasi säästä: viisi astetta lämmintä ja vettä satoi. Onneksi molemmissa päissä roudausmatka oli varsin lyhyt. Basistina toimi jälleen aito ja jäljittelemätön Timo “Lempinimi tähän” Kaakkolammi. Ajomatka Seinäjoelle tuntui yllättävän pitkältä, vaikka sen olisi pitänyt tuntua kerrassaan lyhyeltä kaiken maailman joensuiden, kuopioiden ja lappeenrantojen jälkeen.
Perillä hieman tapeltiin bassosoundin kanssa (kun kerran erilainen basso oli käytössä) ja aluksi hämmensi paikan toimimaton toisen puolen PA-yläpää, mutta kaikkiin löytyi kuitenkin ratkaisu. Seinäjoen viihdekompleksi oli kokenut melkoisen muodonmuutoksen, sillä Celtic-baari ja Gringos-ruokala olivat saaneet lähteä. Alakerran Galaxie-bilismesta oli laajentunut Celticin paikalle ja ravintolana oli nyt Daddy’s Diner. Bändipurilaiset olivat itseasiassa tämän myötä parantuneet, mikä ei haitannut. Olin pakotettu ottammaan myös karamellijuustokakkua, joka olikin nimensä veroinen äklötys. Oikein!
Saimme yhden ison Omppu-huoneen kolmisin ja juhlistimme tätä parilla herkkujuomalla ja esim. suihkulla. Mikä parasta, Timon läsnäolo aukaisi ensimmäistä kertaa aikoihin TV:n, jonka tarjonta oli armollisillakin mittareilla aivan uskomatonta kuraa. Suosikiksemme muodostui kiistatta Laulutreffit, joka oli kaikin puolin suorastaa hämmentävä. Tämän taidepläjäyksen jälkeen kelpasikin siirtyä bäkkärille.
Keikka oli perinteisen aikaisin, eli yhdeltä. Baari oli superhiljainen, mutta juuri ennen aloitusta paikalle näytti onneksemme valuvan edes jonkun verran väkeä. Polkaisimme setin käyntiin ja ehdimme soittaa parisen biisiä ihan ookoolla meiningillä, kunnes katkaisin kielen Lentoveestäni. Koska kyseinen maila vie kitaraständistäni erikoisen muotoilunsa takia valtaosan, en ollut edes pistänyt varakitara ns. esille. Enhän ollut katkonut kieliäkään aikoihin. Straton kaivamisessa kesti hetki, mikä saikin karkoitettua jo mukavan osan yleisöstä. Huumori loppui seuraavassa biisissä, kun toisestakin kitarasta meni kieli. Moista ei ole sattunut useiden satojen keikkojen “urallani” kuin korkeintaan kerran, pari. Oli pakko viheltää peli pois ja vetäytyä lavansivuun huoltotoimiin. DJ soitti musiikkia ja Timon kanssa vaihtelimme kieliä.
Jotenkin pakkotauko söi illasta parhaan terän ja hommat tuntuivat sujuivan vähän puolivaloilla. Joku tuntui kuitenkin tykkäävänkin ja encoreakin haluttiin, joten ei iltaa täytenä katastrofinakaan voinut pitää. Tällä kertaa meni näin, vuoden viimeiset keikat puristetaan vielä kovalla meiningillä kehiin!