Bilebändin päiväkirja

20.11. Nuorisotalo Puuhala, Sastamala (Äetsä)

Kurvasin Tampereen rautatieaseman pihaan KELLO 17.45. Älkää lukijat suotta pelästykö! Yleisessä tiedossa oleva ajokortittomuuteni pitää minut kyllä visusti pelkääjän paikalla. Kuskikseni olin pestannut Jani “Hälä” Hällströmin. Jah’lle kiitos Hälän olemassaolosta! Ilman häntä ja autoaan, olisi yritykseni saada itseni kera romujen rautatieasemalle ajallaan, tyssännyt heti alkuunsa. Rumpumatto, pedaalit, pellit, Ville ja henkilökohtaiset vermeet eivät yhtenä rykelmänä juuri liiku mihinkään. Kiitoksia Janille!

Kiharainen rytmiveljeni Antto oli minua vastassa. Kamat autosta nousivat harteillemme ja lampsimme oitis lipunostoon. Junassa meille selvisi, että lähtömme viivästyisi noin 40 minuuttia. Hohhoijjakkaa. Rattoisasti kuitenkin kuluivat minuutit, kun viihdykkeenä oli väsymys ja juttutuulelle äitynyt puliukko. Parhautta! Hämmentäviä ovat tietokoneet ja Hjallis Harkimo kuljettaa Jokerinsa rautateitä pitkin Tampereelle pelaamaan. Nokialta alkanut painostava hiljaisuus oli informaatiorikkaan monologin jälkeen ihan tervetullutta.

Pyörät kirskuen pysähtyi junamme ikiaikaisen Vammalan asemalle. Tässä päässä kiskoja tulisi muusikkorenttuja kuljettamaan Leopardikuningatar ja kartanlukijansa karhuherra Nikkanen. Syy autoihmisten oudoille asuvalinnoille oli parhaillaan käynnissä oleva Äetsän Yllätysten yö. Kotipaikkakuntani perinteinen, vuosittainen tapahtuma. Koko perheen pimeä iltakarkelo. Tarkoituksenamme oli heittää keikka nuorisotila Puuhalassa. Siinä Anton kanssa laskeskelimme tämän olevan jo hänen kuudes keikkansa Äetsässä. Mahtaakohan Antto jo ruveta katselemaan kämppää Pehulasta? Pantterinainen kurvasi Puuhalan pihaan ja heitti apinat kyydistä. Kiitos vain! Sitten fiilistä haistelemaan. Toveribändimme Amendfoilin poijat olivatkin jo paikalla nostattamassa omaa keikkafiilistään. Tervehdys oi Äetsähevin messiaat! Nopeasti vaihdettiin lätinät ja latinat. Itse vielä, minuakin joskus tuuranneen, Armadillon kanssa kävin läpi viimeiset rumpuyksityiskohdat. Hänen setillään olisi minun tänä iltana soittaminen!

Vili odotteli residenssillään. Urheiluvelvoitteensa olivat taas vieneet miestä kuin vierasta kelloa. Väsymystä ei kuitenkaan ollut havaittavissa. Suihkunpirteänä avasi ovensa hän. Vedimme siinä keikkalämpöä kohottaaksemme vielä reenintapaisen ja palasimme Puuhalan rokkiluolaan. Siellä Amendfoil jo mänttäsikin settiään, ja kylläpä makealta kuullosti. Hyviä biisejä, hyvää soittoa ja tyhmiä jätkiä. Kelpaa minulle! Kelpasi ilmeisesti muullekin kansalle, siihen tahtiin päät heiluivat. Hevin laannuttua oli ohjelmassa rumpujenkääntötemppu, odottelua, virittelyä ja inasen jännittelyä. Vaikka täällä olikin jo vedetty monet kerrat, niin aina “kotona” soittaminen hiven jännittää. Ei mitään, pää edellä seinään!

Alkunauha pärähti soimaan ja sitten jo löinkin viimeisen iskun ecorelle. Siltä se tuntui. Vasta jälkeenpäin sitä tajusi, että kyllähän keikalla muutakin tapahtui. Esimerkiksi, en nähnyt yhtään mitään koko keikan aikana. Savukone teki tehtävänsä. Välillä nousi rumpulavalle usvan seasta joko Vili tai Antto huutamaan “Marammara!” tai “Mörjess!”. Yleisöstä näkyi vain ääriviivat, mutta kuulemani mukaan se oli runsaslukuinen. Onneksi soitto kuului hyvin! Epäonneksi soiton sujuvuutta voisi kuvailla jollakin toisella adjektiivilla. Hauskaa kuitenkin oli. Niin yleisöllä kuin bändilläkin. Puuhala “Rallssitettiin” jo ties kuinka monennen kerran, mutta menestyksekkäästi jälleen. After show -toiminta vei meidät yllätykseksemme (ja muiden) Kökkärille. Muutama tuttukin oli raahautunut samaiseen osoitteseen. Anton kanssa vielä jatkoille Leopardijumalattaren Kiikan valtakuntaan ja reissu oli taputeltu. Aamusta viis! Ei sellaisia tuskia jaksa muistella!

Peace