Bilebändin päiväkirja

Oulu on varsin kiva kaupunki, mutta ärsyttävän pitkän ajomatkan päässä Tampereelta. Onneksi kesäisenä viikonloppuna kuskinamme toimi Jony “Jouni-vainaa” Oittinen perinteisellä teemalla “miksi sinä ajat aina pitkät matkat”. Itse viihdyin takapenkin mordorissa lähinnä tablettia tapittaen ja Pihtiputaan ruokapysähdyksen kautta ajoimme vauhdikkuudesta huolimatta jopa uumoilemaani pidempään Ouluun ja Ilonan eteen.

Tsekit ja kasaukset menivät lähes ongelmitta – tällä kertaa huomasin vain kitaraetuasteeni näytön menneen osin pikselimössöksi, mikä tarkoitti virittimen käytön merkittävää hankaloitumista. Luulin pärjävääni sillä kuitenkin, mikä tuntui myöhemmin itse keikalla vikaluulolta.

Keikkaruokailussa nähtiin ihmeitä, kun jokainen The Coveralls -jäsen valitsi appeekseen salaatin. Melkomoista. Tämän jälkeen vietiin auto parkkiin, otettiin hotelli haltuun ja olisikohan siinä peräti nautittu juotavat ennen keikalle lähtöä. Talsimme läpi kesäisen keskustan tuon muutaman korttelin matkan ja painoimme show’n käyntiin sovittuun aikaan. Helle oli tehnyt meille tepposet (ja mattiset): väki viihtyi edelleen ymmärrettävästi terasseilla ja Ilonassa oli perin hiljaista. No, toimimme kuten olemme ennenkin vastaavissa tilanteissa toimineet: pistimme show’n käyntiin ja vaikkei kiima-asteikko yltänytkään aivan kaikkien aikojen konserttien korkeuksiin, saimme otettua työvoiton ja lopussa oli niin meininkiä kuin yleisöäkin. Kyllä kannatti!

Hillityt jatkot oli pakko pitää, koska hotellin alakerran yökerho melskasi neljään. “Yleensä ei ole muita huoneita bändeille annettu” -vastaus kyselyyn kertonee tarpeeksi. Sitten unta palloon ja kohti seuraavaa keikkapäivää.

Heräsin harmittavan aikaisin, mutta sen verran pirteänä että kävin paitsi aamupalalla, myös sekä lenkillä että hotellin kuntoiluhuoneessa rimpuloimassa. Tästä seurasi sangen hyvä fiilis, mikä sai ikkunan alla Rotuaarin vallanneen Pride-tapahtuman jälkeen minut bänditovereineni Leskisen aurinkoiselle terassilla, mikä viihdytti. Ansson kanssa kävimme myös nauttimassa sangen makoisat kasvispöperöt Olimpos-ravintolassa. Oikein hyvä!

Iltaan kuului vielä mm. varmistelu-soundcheck, ylimääräisen virittimen asennus käyttöön, keikkaruokailu ja vielä terassioluet. Kovin viihtyisää.

Hiljaisen perjantain jälkeen odotukset lauantain keikkaa kohtaan olivat suuret. Harmillista kyllä, ne lunastuivat laiskanlaisesti. Väki oli edelleen terasseilla, meininkiä ei saatu nostettua oikein kattoon – ja tietysti meikäläisen unohdus kostautui tuplasti. Unohdin nimittäin tuoreehkon varakitarani kotiin ja tein treenikämpällä päätöksen, että pärjään kyllä yhdellä: jos kieli katkeaa (ehkä joka 10. tai 20. keikka näin käy…), äkkiä sen vaihdan. Katkoin sitten kaksi eri kieltä setin aikana ja kun jätkät vetivät vähän “yleisönhuudatus-drum’n’bassia” kahteen otteeseen ei-niin-kovin-liekehtivälle yleisölle, emme olleet kovin ylpeitä tästä hommasta.

Loppujen lopuksi toki meininkiä saatiin aikaan lauantainakin ja yhteislaulukin raikasi kunnolla oikeissa väleissä, mutta hieman valju olo orkesterillemme kaikesta huolimatta jäi. Olimme onneksemme päättäneet olla kasaamatta kamoja yöllä ja vaikka tästä huolimatta sunnuntain kotiinpaluu meni reippaasi yli iltayhdeksän, oli mahtavaa päästä keikan jälkeen suoraan hotellille ja Zounikin pääsi hyvin levänneenä (?) “ajamaan pitkän matkan”.

Kiitokset Ouluun ja ensi reissu kovemmalla meiningillä!