Bilebändin päiväkirja

Lahden aamu oli luonteeltaan hieman päätäkivistävä. Koitin kuitenkin saada ennen puolenpäivän lähtöä itseeni eloa, joten tein pikavisiitin Lahden tavarataloihin ostoksille. En tosin ostanut mitään. Suihku ja hampaidenpesu tekivät hyvää, minkä jälkeen yhytimme toisemme hotellin käytävältä. Olin saanut tähän asti molempina päivinä nauttia huoneestani yksin, mistä kiitos jätkille. Helpotus tosin se lienee heillekin, etten herätä heitä aikaisin aamulla. Kävelymatka Mössölle tuntui huomattavasti pidemmältä kuin aamuyöllä.

Kasasimme kamat ja Anton kanssa nautimme rehvakkaat huoltoasemapurilaisateriat. Yksi olutkin vahingossa livahti kylkeen. Jony söi vähiten ja roudasi eniten, mikä on tietysti hieno toimintamalli. Pistimme kamat kasaan, tuuppasimme ne Enterprisen uumeniin ja Jony halusi ajaa. En pistänyt vastaan, vaikken päässyt edes Mordoriin, minne lukkiutui Antto. Matkalla kuuntelimme hieman menneitä keikkoja ja puhuimme hieman paskoja juttuja. Mutta vain hieman! Viitteitä tästä oli tullut jo reissun alkaessa, mutta viimeistään Lahti-Nurmes välillä tajusimme pilanneemme Jonyn: mies on jo yhtä sekaisin kuin mekin. Kiva juttu, muttei välttämättä kaikille.

Nurmes sukelsi esiin sangen miellyttävien vesistömaisemien keskeltä. Hotelli Nurmeshovi osoittautui ehkä rahtusen menneille vuosikymmenille olemuksena perusteella jumittuneelta, mutta vastaanotto oli erittäin ystävällinen. Varsinainen esiintymislava oli sen verran pieni, että Jony setteineen täytti sen lähes kokonaan. Niinpä laskeuduimme tanssilattialle PA:n ja Anton kera, mutta saimme lopulta hyvät olosuhteet vetoa varten aikaiseksi. Aina tällaisissa tilanteissa tieysti pelottaa, kaataako tanssikansa kaiuttimet ja iskeekö eturivin tallaama mikrofoniteline mikrofonilla hampaat kurkkuun.

Majoituimme kodikkaaseen neljän hengen huoneeseen ja saimme ruokaa, joka todella maistui. Loppuillan kulutimmekin yllätyksenä istumalla lavan viereisessä pöydässä oluella: oli mukavan hiljaista ja energiaa mihinkään varsinaiseen supertoimintaan ei ollut. Pikku hiljaa kello eteni ja kohta kävimmekin vaihtamassa keikkareleet päälle.

Väkeä tulevaksi odotettiin henkilökunnan toimesta kovastikin, mutta eittämättä vielä tovi ennen keikan alkua hirvitti. Noin puolta tuntia ennen settiä paikalla kun ei ollut oikeasti vielä ketään. Jonkin verran väkeä paikalle jo aloitukseksi onneksi saatiin, mutta ensimmäinen setti oli melkoista tunnustelua tunnelman osalta. Vaikka tanssilattiallekin saatiin vähän vilskettä, ei aplodeja juuri kuulunut ja siitä tulee yleensä fiilis paiskoa biisit mahdollisimman putkeen. Aivan viimeiset ekan setin biisit loivat kuitenkin uutta toivoa: vauhti kiihtyi. 

Tauon jälkeen palasimme kehiin Lootusasennolla ja nyt myös meiningin asento oli eri: tanssia ja yhteislaulua alkoi löytyä. Piristyimme huomattavasti ja pistimme parastamme, mikä konkretisoituikin aivan hyväksyttävänä esityksenä. Tämän varjossa jotkut yksittäiset hetket tuntuivat koomisilta: Tuhkimon yleisöhuudatuspätkässä aluksi kukaan ei laulanut. Heh. Setti kuitenkin päättyi kipakasti ja encorea kuuluteltiin vielä niin, että painettiin Tapsa eetteriin. Kiitos!

Keikan jälkeen oli “vähän itekin soiteltu” ja nautimme vielä parit juomat. Yöunet jäivät vähiin, joten paluumatka Tampereelle oli pitkä ja väsynyt. Huonoja juttuja, keikan analysointia.

Pitkä ja painava pääsiäisrundi, mutta paljon naurua. Näin sen olla pitää! Sikälikin on helppo olla hyvillä mielin, että varsinkin meille uusissa paikoissa yhteistyö ravintelin kanssa sujui mainiosti ja artisteja kohdeltiin erittäin hyvin. Siitä jää oikeasti hyvä fiilis – nähdään taas!