Bilebändin päiväkirja

Kun kohtasimme treeniksen pihassa, oli kasassa jälleen parista edellisvedosta poikkeava kokoonpano. Onneksi tuuraaja oli taas kerran parhaasta päästä, eli olimme saaneet basson varteen Timba “Timo” Kaakkobumban. Vaihdoimme nopeasti kuulumiset, jotta voisimme olla hiljaa yli kaksituntisen ajomatkan Seinäjoelle. Se on nimittäin hyvä ja kohtelias tapa.

Seinäjoella kaikki oli ennallaan. Kasasimme kamat ja jälleen kerran sai huomata, että Timo toimii silläkin saralla kuin vanha tekijä. Teimme tsekin ja tulimme siihen tulokseen, että “mitä kovempaa, sen parempi”. Aikataulu piti, kaikki oli hyvin. Siirryimme yläkerran pseudo-Amerikkaan ruokailemaan ja “otimmekin kaikki sitten eri annoksen”. Olut tuli mieleeni. Jony joi sen, minä kokiksen. Timo lonkeron. Hyvä niin.

Timo kertoi, että hänellä on mukanaan “pelien kuningas”. Niin olikin. Seuraavat ajat hotellihuoneessa kuluivat Heitä sikaa -pelin parissa, minkä tiimoilta Jony intoutui muistelemaan nuoruudeen traumojaan. Tai ainakin Pääkköset-yhtyettä. Tule apuun, Anja.

Soittoaika oli tuttu klo 01. Varttia ennen tätä kävimme Jonyn kanssa tarkastamassa että lavalla on kaikki kunnossa, laittamassa savukoneen päälle ja suorittamassa muut vastaavat valmistelevat askareet. Koko kompleksi oli hiljainen. Pelottavan hiljainen. Todella hiljainen. Hieman myöhemmin hiivimme lavan taakse odottamaan alkunauhan jysähtämistä.

Polkaisimme setin käyntiin ja alku sujui totutusti tunnustellessa, joskin innokkaita lavanedusparveilijoitakin riitti heti alusta alkaen. Mutta. Keikkaa edeltäneen hiljaisuuden ja omien epäilyjen vastapainoksi taas kerran puolitoistatuntisestamme kehkeytyikin ratkiriemukas. Hyvä fiilis suorastaan leijui ilmassa. Painoimme menemään, minkä taisimme (aluksi kyllä itse soittelin jostain syystä aivan mitä sattuu…) ja yleisö tuntui diggailevan niin mimmi- kuin äijäosastollakin. Hyvä! Encorea kaipailtiin kipeästi ja sen jälkeen painuimme lähes oitis hotellille. Jony oli varsinkin hyvin voipunut, syynä varmasti osin se, että kaveria vaivasi kipeä olo jo ennen keikkaa. Lopulta olimme kaikki nukkumassa “jo” puoli neljän aikaan, mikä sekin on lähes ennätysmäistä.

Hyvä keikka, hyvä Seinäjoki, hyvä The Coveralls, hyvä Bumba, hyvä!