Hei ja hoi, Myllytuvan ekstaasista oli siirtyminen seuraavaksi opiskelijabileisiin, joissa tunnetusti yleensä on meininki kohdallaan. Tutun kautta kyseinen keikka saatiin sillä evästyksellä, että edellisistä bileistä jengi oli lähtenyt pois bändin soittaessa ja nyt piti hyvä bändi saada. Paineita, paineita! Mutta hyvä tilaisuus näyttää kyntensä, tämä bändi kun on kuin tehty juuri tällaisiin tilaisuuksiin.
Koska tila ei kuulemma ollut suurensuuri, pääsimme kokeilemaan ensimmäistä kertaa subwooferilla päivitettyä omaa pikku-PA-settiämme, jota käytämme sähkörumpukeikoilla. Vähän kuljetuskalustoa siis vaadittiin, mutta onneksi apu löytyi läheltä: vanha tututtumme Ratsastajapatsas lupautui jalosti (kuulemma jopa mielellään) roudariksi ja lipasti käyttöön isänsä Vaneten. Kaksipaikkainen kulkuväline vaan tarkoitti sitä, että Anton ja Villen piti raahautua Turkuun Tampereelta omin neuvoin, toisin sanoen junalla. Näin he tekivätkin.
Palasin keikkapäivätorstain iltapäivällä kotiin toisen bändin keikkareissulta ja ehdin juuri käydä kaupoilla sen verran, että hain vielä puuttuvia jatkojohtoja kehiin. Huoli siitä, muistaako kaiken, oli suuri. Se on sellaista, kun pitkästä aikaa on keikalla, missä kaikki pitää hoitaa itse. Starttasimme hieman puoli viiden jälkeen Äetsästä, kun olimme lastanneet ensin Vaneten piukkaan sähkörumpuja, kitaroita, kaiuttimia, johtoja, makuupusseja ja muuta tarpeellista rekvisiittaa.
Toverimme joutuivat Turun rautatieasemalla odottamaan vain pienen tovin, kunnes poimimme iloisen kaksikon kyytiin, kamojen sekaan sikaosastolle. Siitä majapaikalle pudottamaan yöpymisvälineet ja kohti keikkamestaa. Oikeustieteen opiskelijoiden yhdistystilat olivat oikein kelvot. Ryhdyimme pystyttämään salin toiseen päähän kamojamme. Se onnistui ongelmitta ja hyvin mahduimme, sillä itsekin olin päättänyt jättää vahvistimen kotiin ja soitin suoraan etuasteen kautta linjaan, kuten Anttokin näillä keikoilla. Soundin tekeminenkään ei ollut ylivoimaisen vaikeaa ja saimme hyvin määräaikaan mennessä kasaan kokonaisuuden, joka tuli tarpeeksi selkeästi ja sopivalla volyymilla. Oi sähkörumpujen ihanuutta. Niistä oikeastaan kärsii vain Ville, joka tietenkin ymmärrettävästi vetää mieluummin ns. oikealla setillä.
Veto oli sovittu noin yhdeksitoista, joten reilut pari tuntia oli aikaa tapettavana. Tarvetta kaupungille tms. ei ollut lähteä, sillä tupakkapuolelta löytyi biljardi, jossa mittelimmekin Ratsastajapatsaan kanssa. Emännöitsijämme oli hoitanut meille pizzaa, joka maistui. Oluttakin saimme. Parasta. Haalarijengiäkin valui paikalle. Tupakkapuolella hengauksessa oli yksi paha puoli ainakin meikäläisen kannalta: tupakka. Röökinsavussa istuminen ei parasta keikkaan valmistautumista ole, mutta toisella puolella taas ei istumapaikkoja ollut enkä viitsinyt haalariplikkojen kanssa mennä joraamaan Haddawayta. Ja DJ, se perkele. Soitti ainakin puolet settimme biiseistä jo etukäteen, hoh. Noh, sehän kertoo vain hyvästä mausta!
Viivästimme yhteisellä päätöksellä tilaajien kanssa settiä hiukan. Paikalla oli porukkaa paljon, kun polkaisimme All The Small Thingsin käyntiin! Ja meininkiähän piisasi, herraisä sentään! Haalarikansa tykkäsi biiseistä ja näytti sen tanssimalla ja melttoamalla. Hyvähyvähyvä. Eron esimerkiksi nuorisotalokeikkoihin huomasi heti, nyt Offspring ja Nirvana iskivät kuin miljoona volttia. Self-esteemin yleisönhuudatus toimi hyvin. Encorekin taputettiin lavalle vetämään. Eihän siinä voinut muuta esittää kuin Äraakooaaässän. Loistava meininki, kiitos opiskelijat!
Loppuilta sujui rauhallisen oluennauttimisen ja sosiaalisen kanssakäynnin parissa samoilla mestoilla. Kun oluet loppuivat, oli aika lähteä. Taksi burgerin kautta majoitukseen. Nukuin samalla patjalla Ratsastajapatsaan kanssa, minkä luonnehtimiseen sana “romanttinen” ei liene paras mahdollisen. Yöunet olivat niinkin pitkät kuin viidestä yhdeksään, sillä aamulla oli roudattava niin, että ehdimme Anton kera vielä seuraavan päivän reissuun. Ei auttanut kuin könytä keikkapaikalle (voiko taksilla “könytä”?) ja laittaa pillit pussiin. Bilemeininki näkyi hieman kamoissa, johdot kun olivat aikamoisessa kaljatahmassa. Ei se mitään. Tarvikkeisto Vanetteen, pari äijää linja-autoasemalle ja me kohti Äetsää. Suuri kiitos Ratsastajapatsaalle uhrautumisesta!
Meininki oli mahtava, näitä lisää!