Oi ahtaita aikoja. Uljas keikkamuulimme, “Juhan Chevy”, tuli tiensä päähän 17. joulukuuta moukkamaisen liikennerikkomuksen johdosta ja tämä veti mielen apeaksi Kökkökeikan aattona. No, ei auttanut jäädä vellomaan, vaan Ville kyytiin ja nokka kohti Sastamalan perukoita.
Kamain sijoittelussa noudatimmekin uutta innovaatiota, nimittäin perinteisen karaoke-/tanssi-/sekoilualueen sijaan kasasimme soittovehkeet vastapäiselle korokkeelle, mikä vaati vain neljän sohvan purkua. Tulikin tosi kiva. Soundissa pientä pörinää, mutta kuka sitä nyt kuuntelee? Paniinit naamaan ja kattohuoneistolle.
Aikaa joutenoloon ei liiemmin ollut, joten pienen itse-ehostuksen ja tsempin myötä tehtiin paluu pelipaikalle. Ville palasi myös kotikontunsa makkara-astialta. “Oli hyvää.” Taisipa ottaa pienet nokkaunetkin, oho! Myllyllä oli lievästi sanoen Salvador Dalimainen tunnelma. Vaivalla viritetyt taustamusiikkivehkeet huusivat vaitonaisuuttaan, kun paikalle kertynyt yleisöntynkä seurasi omistaja-Tainan johdolla televisiosta tulevaa Alive-elokuvaa vaiti aivan hiljaa. Ahaa? Annoimmepa vielä paikallislehteen nopsakan haastattelun ja keikka sai alkaa. Ja olihan sitä rokkia taas tuvan täydeltä! Kuin taikaiskusta täyttyi yläkerta juhlakansasta ja meno äityi kiimaksi. Kivakiva! Tauolla perinteiset infarktit ja sosiaalinaalit ja loppusetti Tippoineen ja Tuhkimoineen tulille. Menipäs saakelin kivasti, etten sano. Kiitoksia nallet ja hallat! Illan kruunasi jatkot Jorkkella. Pari älppeniä siellä… No neljä tai kuus.
Aamupäivästä teimme paluun alueelle, jossa haisi kakka, näkyi Toto ja kuului kesäteatteri. Paatuneempi Kökkökävijä tietänee mistä puhun. Roudattiin jne. Vili unohti puhelimensa kun lähti hakemaan unohtunutta lompakkoaan Raumalta. Lähtöään tosin hankaloitti kotiin jääneet kotiavaimet. Näin tuttuihin tunnelmiin oli kiva päättää. Olispa pikkujoulu ainainen.