Bilebändin päiväkirja

Loppusyksyn ja alkutalven ajanjaksoon osui ja on osumassa paljon keikkoja bändin alkuperäisen kotikunnan Äetsän lähistöllä. Yksi näistä oli meille hyvinkin tuttu Sininen karhu, jonne painoimme esiintymään pimeänä, loppusyksyisenä lauantaina. Tunsin itse koko päivän oloni voipuneeksi, mutta se unohtui kun pääsimme kamojen ja soittotovereiden kanssa matkaan ja käytimme jopa matkustusaikaa tällä kertaa ihan asiallisten bändiasioiden pohdiskeluun.

Perillä Huittisissa lastasimme kamat sisään ja normaalien toimien lisäksi valjastimme mobiiliohjattavan mikserimme kanssa toimimaan uuden reitittimen, mikä varmistaa sen, että yhteys ei katkeile esimerkiksi sillä kuumottavalla hetkellä, kun alkunauhan pitäisi pärähtää soimaan. Säätäessä kello juoksikin, joten otimme ennen varsinaista tsekkiä pitsatauon (maistui!) ja sitten laitoimme vielä soundit kuntoon. Vaikka olin itse kuskina, Antto pidättäytyi sunnuntaivelvoitteidensa vuoksi tyystin vesilinjalla hänkin. Outo mies. Jompalla riitti valmisteluissa ongelmia savukoneiden omapäisyydestä lähtien, mutta lopulta kaikki oli kunnossa.

Tuttuun tyyliin “väki tuli aika myöhään baariin”. DJ sai tykitellä hyvän tovin tyhjälle salille, mutta kun puoliltaöin laitoimme omalta osaltamme homman käyntiin, saimme heti suosiota osaksemme ja liikettä lavan edessä riitti alusta loppuun. Olemme aina välillä yrittäneet ujuttaa settiemme osaksi myös vähemmän soitettuja biisejä, etteivät ne aivan katoaisi muistista. Niinpä tällä kertaa kuultiin esittäminämme mm. Breaking The Law ja Holy Diver. Ihan nekin täyttivät tehtävänsä.

Pidimme säntillisen vartin tauon, minkä aikana huomasimme väen sen kuin lisääntyvän kellarissa. Tästä intoutuneina painoimme menemään vielä kolmesta vartista jonkin verran encoreineen venähtäneen setin, joka loppui kansanlaulumaiseen “Ei tippa tapa” -kiihdyttelyyn. Olipa hauskaa! Varsinaisia mainittavia kömmähdyksiä ja kommelluksiakin keikalla sattui melko vähän.

Mainion keikan vastapainoksi pääsimme tutusti kasaamaan kamat hemmetillisessä diskomöykässä ja kantamaan kamat humalaisen kansan läpi autoon. Kun klo 5.58 ummistin silmäni, uni todellakin maistui.

Kiitos, Hude – ensi kertaan!

Kuva: Anu