Vilsson Enterprise oli tavalliseen tapaan lastattu muusikoilla, soittimilla, paskoilla vitseillä ja pussillisella pähkinöitä. Hieman epätavallisempaan tapaan mukaan oli pakattu Villen OIKEA(vittujes!) rumpusetti kokonaisuudessaan, yksi kappale rouvaa ja yksi musta pötkö canis lupus domesticusta. Matka Äetsään taittui joutuin. Pub Myllytuvan pihassa odotti tuttu näky. Äänentoistovastaava Jarkko Kivi oli ollut jo koko päivän hommissa ja rekkalavan kaiuttimista pulppusivat sopusävelet. Heitin rummut lavalle ja Viljo heitti rouvan ja koiran muualle. Antto heitti röökin suupieleen.
Varta vasten sound checkin kuulemista varten saapuneet ihmiset eivät olleet tyytyväisiä päästämiimme ääniin. Koittakaa nyt hyvät ihmiset ymmärtää, että sound check on hyvä tehdä ennen keikkaa, ettei rakkaalla yleisöllä räjähdä pää, kun orkesteri alkaa soittamaan. Myöhemmin yleisön pää kyllä räjähti huutamaan encorea ja siwanpihamaata ja kaikkea. Ääni kunnossa, pää ei. Särky lähti oluella. Kas kas! Söimme ja jätin muun porukan käydäkseni saunassa.
Illemmalla palasin turnajaispaikalle saunanraikkaana ja tukka vielä hieman märkänä. Kansaa oli valunut karkeloihin, mutta ilmeisesti vähemmän kuin viime vuonna. Ei se mittään. Ilta oli vielä nuori. Oikea vasurini Armadillo Honko oli kiivennyt valtakunnan katolle ja asentanut kameran kuvaamaan koko shown. Niin alkoi show. Täytyy sanoa, että oikeilla rummuilla on kyllä valitettavan ylivoimaisen mukava vetää. Varsinkin kun meikäläisen setti on viä nii levvee ja kommee! Kommeita olivat myös The Coverallsin setit. Ensimmäisellä vedettiin varman päälle lämmittelymeininki. Kyllä se porukka taas lavan eteen vääntyi. Hauskaa oli alkumetreistä asti. Toinen setti sisälsi jopa muutaman Kökkärillä ennenkuulemattoman kappaleen ja muutenkin erikoisempia valintoja, kuten toivebiisin Äetsän kesäyöt. Hienosti upposi. Kiitoksia jälleen Äetsäläisille ja muille paikalla olleille. Iso käsi myös Armadillo Honkolle ja Jarkko Kivelle, joita ilman tällainen iloittelu ei olisi onnistunut.
Keikan jälkeen upoteltiin kamat autoon ja parit kaljat napaan. Nam nam!