Yllätyin siitä, miten vähän kamaa pitää pakata autoon tällaisille keikoille. Tämä yksityiskohta sai minut onnelliseksi koko matkalleni omasta pihapiiristäni Jony Oittilaisen pihapiiriin. Pihapiirin hallitsijalla oli hieman krapula, sillä hän oli tutustunut uuteen paikalliseen Heila-baariin edeltävänä iltana. Olihan siellä ollut esiintymässä kumma trubaduuri Vince, jonka esitys oli varmastikin ainutlaatuinen kokemus Jompylevitzille.
Jony ei tunne asuinpaikkansa maantiedettä, joten harhailimme hieman matkalla Porintielle. Aurinko porotti; oli kesän ensihelteet. Pysähdyimme valitettavasti Kiikoisten ABC:llä. Syynä se, että sinne voi pysähtyä ja pysäköidä “ruosteisen Volkkarin”. Sellaiseksi nimittäin Kaakko-Bumba Timmolampi nimitti vasta hankkimaansa kulkuneuvoa. Minuuttia ennen sovittua tapaamisaikaa ehdin jo huolestua, onko mies saapumassa oikeaan aikaan. Aikataulua kun oli pari kertaa jouduttu rukkaamaan. Timo saapui kuitenkin kellon tarkkuudella. Siirsimme hänet bassoineen Enterprisen uumeniin ja jatkoimme kohti Poria. Laatimani aikataulu piti kuin… äh.. pitäjä?
Olen käynyt Porissa vähintään kymmeniä kertoja. Olen ajanut keskustassa useita kertoja ja kävellyt niin ikään myös. Tunnistan monia paikkoja. Jostain syystä en kuitenkaan osaa vieläkään yhdistää näitä paikkoja toisiinsa. Eteläpuistojen, pohjoispuistojen, mikonkatujen ja muiden kautta päädyimme viimein Montulle. “Antinkatu-Mikonkatu, valoista starttaan/naurettava pelle jää ku tikku paskaan” runoili jo aikoinaan porilainen ug-rapyhtye WhoreMastaz hienossa teoksessaan “Rizzataxxi” tms.
Roudasimme kamat sisään, pystytimme rummut ja muut, hyvin harvat kamamme. Talonmies ja talon laitteisto saivat vastata lopusta. Se oli mukavaa. Ainoaksi ongelmaksi muodostui mystinen basarin rätinä, jolle syytä tai lähdettä ei löytynyt kovemmallakaan tutkinnalla. Päätimme lopulta antaa vain mennä ja toivoa, että ongelma pysyy pienenä. Tsekki oli tehty ja kello neljä. Lähdin viideksi pelaamaan ystäväni Ratsastajapatsaan kanssa sulkapalloa. Pojat ottivat majoitushuoneistomme haltuun. Voitin viidestä erästä neljä, minkä jälkeen kelpasi mennä suihkun kautta ruokailemaan. Ensimmäisen settimme oli määrä olla alkuillasta yksityistilaisuudessa, minkä ruokailua saimme hyödyntää. Maistui! Myös vege-Timolle, joka unohtaa vegeytensä tarvittaessa. Se on mielestäni hieno tapa.
Mitäs sitten? Kello oli vasta alle seitsemän, keikkaan pari tuntia ja ilma kuin morsian. Painoimme terassille, jossa saatoimme liittyä esim. herra Ratsastajapatsaan seuraan. Joimme soodaa ja juomia. Elämä myhäili. Ehdimme silti keikalle ajoissa. Luvassa oli puolen tunnin tiivis tanistus. Meinasimme jo painella lavalle, mutta pirskevierasherra halusi kuunnella “vielä vähän Opethia, koska juuri oli toivonut”. Mikäs siinä! Parhaat bileet on ne, missä saa soitattaa omaa lempimusiikkiaan juhlakalun vieraille! Tai keitä me olemme puhumaan. “Emmä sitä sano”. Mutta tosiaan, soitimme ihan hyvän setin, vaikka itse sanonkin. Natfaliinista oli kaivettu esim. kappale “Nettiin”, joka sekin taipui eetteriin aivan mukiinmenevästi. Hyvä me!
Onnistunutta ensivetoa piti juhlistaa, joten lähdimme Kirjakauppaan. Se on baari (*Jony-äänellä*! Tapasimme siellä Ratsastajapatsaan, mutta myös esim. Herra Ravun sekä muita merkkihenkilöitä. Tiedättekö muuten missä Herra Rapu asuu? No tietenkin Rapulassa! Join Ruosniemen panimon Sihteerin. Hyvä paikka, mutta kallis. Sitten suuntasimme keikalle, minne otimme mukaamme nipun yleisöä. Hienoa!
Painoimme menemään toisen setin, joka olikin sitten reilusti pidempi. Onnistuimme vaihtelevasti, mutta ylipäätään ottaen aivan mukavasti. Hyvä meininki. Jouduimme soittamaan encorenkin. Sitten maistui jatkoilta. Lähdimme Tullibaariin, missä Ratsastajapatsas lauloi karaokea ja me muut kuuntelimme. Sitten vielä kebabille.
Aamulla pullo vissyä ja uskomattoman huono iltapäivälehti (en ole ostanut ainoatakaan vuosiin) maistuivat Pohjoispuiston (vai Etelä-? Antinkatu? Mikonkatu?) auringonpaisteessa. Mukava reissu, sano.