Sininen karhu oli vakikeikkapaikkamme joskus edellisessä vuosikymmenen vaihteessa. Sitten tuli omistajanvaihdoksista johtunut tauko, kunnes kaikki kääntyi hyväksi ja teimme paluun paikalle tämän vuoden pääsiäisenä. Vuoden toiselle kierrokselle ehdittiinkin sitten juuri ennen joulua. Lähdimme matkaan suorastaan innokkaina! Myös jännitystä oli ilmassa, tosin lähinnä kampoliittisesti: olin The Coverallsin äänentoistovastaavana hommannut meille uuden, tuoreempaa teknologiaa hyödyntävän mikserin ja tämän laitoksen oli määrä saada ensiponnistuksensa soundcheckissä. Uskaliasta? Ehkä. Lisäksi Jomppa siirtyi sähköisten komppisymbaalien sijaan Zildjianin hiljaisiin haitsuun (kokeiltiin jo Jyväskylässä) ja nyt uutena rideenkin. On siinä hiljaista mikitettävää!
Olimme hyvissä ajoin paikalla, roudasimme ja pystytimme. Sitten alkoi uuden tekniikan kokeileminen. Se sujui kuin transsi ja miksaaminen oli entistä mukavampaa, kun siihen saattoi käyttää tietokonetta tai tablettia. Soundeista tuli erittäin mallikkaat! On perhana geittikaikua rummuissa ja kaikkea! Hieman ulos tulevaa soundia pienemmälle huomiolle jäi, ainakin omalla kohdallani, vielä korviin kantautuva monitorointi. Se tuottikin ongelmia myöhemmin.
Noh, innokkaan, mutta venähtäneen tsekin jälkeen pääsimme maistamaan pizzaa ja virvokkeita, jotka maistuivat erinomaisilta! Kuulemma Ansson burgerikin. Loppuaika ennen keikkaa kului lähinnä seurustelun merkeissä, vaikka DJ tätä koittikin torpedoida. Mutta eipä varmasti ole tarkoituskaan Karhun alakerran olla se hiljaisin turinabaari.
Starttasimme sovitusti hyvinkin puoliltaöin hieman tavallisuudesta poikkeavalla biisikattauksella. Yleisö syttyi jo parin biisin jälkeen, mutta bändi oli vähän jähmeä. Itseäni kiusasi säätöä vaativa korvamonitorointi ja ainakin Jony valitteli, että jotenkin meininki ei oikein soittajatasolla vielä lähtenyt lentoon. Vähän soitetusta Frendit-tunnarista selvittiin kuitenkin yllättävän mukavasti.
Toiseen settiin ladattiin sitten enemmän ruutia. Soittopelit alkoivat muovautua käsiin, kuuntelu parani ja yleisön meininkikin korkeintaan kasvoi. Hyvä! Encoret heitettiin peräti kaksin kappalein ja tällä kertaa ilta päättyi Ei tippa tapa -kansanlauluun. Hieno meininki!
Loppujen lopuksi keikka oli varsin mainio ja yleisö vasta olikin. Kiitos!
Pienenä miinuksena illan kulussa voi pitää poisroudausta. DJ:n kaiuttimet olivat lavalla niin, että “bailumusa” huusi suoraan johtoja keräilevien muusikoiden korviin. Jo äänenpaine teki korvatulpista huolimatta (!) pahaa, mutta kun soittolista koostui vielä aivan hirvittävistä kappaleista, saattoi takahuoneessa kollegoiden kasvoilta lukea tutun viestin: “äkkiä kamat nippuun ja helvettiin tästä lavalta”.
Lopulta pyrkimyksemme toteutuivat, saimme auton täyteen ja lähdimme liikenteeseen ohjastaminani. Kotiovea pääsi aukaisemaan jo viideltä. Uudestaan!