Bilebändin päiväkirja

Onko hienompaa tapaa avata uusi keikkavuosi kuin vetää keikka alkuperäisellä kotikentällä Äetsässä? No ei ole, ei!

Jo päivällä vietin jonkin verran aikaa treeniksellä tehden pieniä kamoihin liittyviä toimenpiteitä, joten pakkasin samalla auton ja Tretja saapui residenssilleni lähtöä varten vasta puoli kuuden aikoihin. Siitä Nokialle, Jony kyytiin ja kohti Suur-Sastamalaa.

Alkuillan Kökkö oli hiljainen ja saimme äärimmäisessä rauhassa hoitaa perinteiset toimenpiteet: ensin interiööri keikan mahdollistavaan asuun, sitten kamat ylös ja kasaushommiin. Ahtaissa oloissa toimiminen ottaa aina aikansa, mutta lopulta kamat olivat pystyssä, soundit kunnossa ja lopulta saimme ruokaakin vaikka uuni meinasi oikutella. Kaikki siis hyvin.

Ennen kello 23:n showtimea mielissämme kyti pieni epäilys (vaikka näin on käynyt ennenkin). Paikalla oli sangen niukasti porukkaa. Riittäisikö vetovoimamme saamaan kansaa paikalle tammikuisena perjantaina?

Ensimmäisen setin alkupuolisko vedettiinkin vähän ehkä rauhallisemmissa, sellaisissa mukavan leppoisan pubikeikan meiningeissä. Väkeä oli aloituksessa kuitenkin paikalla jo kohtalaisesti ja lisää kansaa pakkasi sisään koko ajan. Lopussa ilmassa alkoi olla pikkaisen urheilujuhlan tuntua, joten tauolle siirryimme hyvillä fiiliksillä.

Settiin oli valikoitunut tälle illalle sekä vähemmän soitettuja “vanhoja” kappaleita että pari Tretjan kanssa täysin soittamatonta viisua (Roxettea ja Kotiteollisuutta). Kirsikkana kakun päällä oli vielä täysin ensimmäistä kertaa orkesterimme toimesta livenä vedetty Esson baariin -renkutus, jota vetänemme kyllä jatkossakin. Vanhoja biisejä oli kyllä hauska painaa, esim. Nettiin tai Mä haluun viihdyttää kun eivät ole viime aikoina niin kuluneet. Kotiteollisuuden Minä olen sytyttää aina meikäläisen!

Toinen setti jatkoi siitä, mihin ensimmäinen jäi. Meno kiihtyi, hiki valui ja laulu raikasi. Erinomainen pubikeikka! Välillä soittelimme mitä sattuu, mutta pahempia kömmähdyksiä ei kuitenkaan sattunut. Innokas tanssimaakari astui kerran kitaraefektini päälle saaden jonkun luupperin käyntiin, mikä hieman meinasi kiehauttaa henkilökohtaisesti, mutta siitäkin selvitiin.

Encoreja vedettiin kaksin kappalein ja keikka loppui sopivasti pilkun lähellä, kun Levottoman tuhkimon yleisöhuudatus kaikui eetteriin. Kiitos Kökkö!

Takahuoneessa huomasimme, että paitsi tipaton allekirjoittanut, myös Tretja oli välttänyt (syynä seuraavan päivän rock-salibandyt) alkoholijuomat täysin. Oho! Tämän tuomalla energialla laitoimme kamat kasaan ja roudasimme ne autoon. Aikansa siinä meni.

Heitin yhtyetoverini koteihinsa ja katselin vielä Pispalasta kotiin Epilään ajaessa humalaisten ihmisten seilaamista kadunpientareilla. Juomisesta ei itsellänikään ole varaa jeesustella, mutta kerta toisensa jälkeen tuo kyllä herättää ajatuksen, että lienee jollekin eskapismille kyllä kollektiivista tilausta, kun tuossa kunnossa pitää niin monen ja niin usein olla.

Näillä mietteillä keikkavuosi auki. Kovaa ajoa!

-Vili