Bilebändin päiväkirja

16.7.2011, Wilhelm, Mikkeli

Koska edeltävänä viikonloppuna käytiin Mikkelissä, piti tällä kertaa ajella ajelemisen ilosta edes Mikkeliin asti! Siellä olivat käynnissä niin Mikkelin yöt kuin suuri ravitapahtumakin, joten ehdottomasti paikalle tarvittiin myös The Coveralls, tuo apinaorkesterien kruunaamaton Jari Porttila. Mjöttööh.

Enterprise kääntyi tutusti kamainrouduun kautta kohti Tamperetta, matkalla hain muuttaneen Vorssin Pirkkalasta. Olin vähän myöhässä, uskoin, ja niinpä ihmettelin pihalla miksei Vorssi jo saavu. Tunkeuduttuani häiritsemään aamupalahetkeään, uskoin helposti olevani tunnin ajoissa aikataulusta. Näitä sattuu. Paijasin eläintarhan asukkeja, kunnes pääsimme lähtemään kohti punatukkaista bassotaiteilijaa. Hän ammentautui kyytiin röökinpyyhkäisyltä.

Ajoimme ohi metsäin, järvein. Lohjan Tähtihovi lounastutti meidät ja Ansso astui Enterprisen ruoriin. Löysimme Wilhelmin Mikkelistä vaivatta. Hyppäsin terassiaidan yli ja pian pääsimmekin tuttuihin roudaus-, pystytys- ja tsekkaushommiin. Ne sujuivat kuin transsi. Sitten otimme haltuun takahuoneen, missä oli kaikkea mahdollista. Taas löytyi pöytäjääkiekko! Settilistatusseja ja -papereita, hedelmiä, karkkeja, olutta, viiniä. Wilhelmin väki, olette hienoja ihmisiä! Söimme, joimme, voitin Ansson totutusti pöytäjääkiekossa. Vorssilla on sukua Mikkelissäkin, joten hän sukuloi kuin Jyrki.

Marssimme lavalle, kun saimme ensin kiinnitettyä DJ:n huomion vaivalla. Mukava mies siis hänkin, mutta kun samalla kaateli viinaa, niin oli vaikea tunkeutua väen ohitse kysymään, josko panisimme alkunauhan pyörimään. Starttasimme tutulla tapaa Pop-musiikilla ja painoimme menemään, minkä taisimme. Aluksi itse asiassa tunnelma vaikutti hieman vaisuhkolta (sillä väkeä kuitenkin oli paikalla erittäin hyvin), mutta setin puolivälissä tapahtui taitos ja Pohjois-Karjalan aikana olimmekin helvetillisten pirskeiden keskipisteenä. Jes!

Toiseen settiin latasimme entistä enemmän hittiä ja kansa tanssi, lauloi ja joi viinaa. Mahtavaa! Keikka sujui erittäin kivasti. Itse soitin mielestäni vähän huonommin kuin vaikka Kiteen keikalla, mutta se unohtui nopsaan yleisön mahtavuutta kummastellessa. Vedimme kaksi encorea nytkin, sillä se tuntui järkevältä. Ja itse asiassa henkilökunta olisi halunnut vieläkin lisää musiikkia.

Keikan jälkeen kehuimme meiningin, joimme pari kaljaa ja siirryimme majoitukseen, joka valitettavasti sijaitsi taksimatkan päässä. Aamulla ylös, roudaamaan ja kotiin.

Kiitos, Mikkeli, kiitos Wilhelm!