Bilebändin päiväkirja

15.8.2010, Kiikan koulu, Sastamala

“Brööm bröm bröm bröm!” huusi pappatunturini, kun saavuin Sastamalan Äetsän Kiikan ala-asteen pihaan kultaiset kutrini hulmuten. Kypärä ja ajolasit päässäni toki! Muistakaa lapset: turvallisuus ennen kaikkea hyvää ja hauskaa. Kateudesta vihreät perheenisät eivät harmiaan peitelleet, kun rokkarin rutjake pamahti paikalle joka miehen päiväunella kurvaillen. Kyllä. Niin komia on Pappara. Hetken kuluttua paikalle saapui myös riemuorkesterimme aikuiskaarti Vili ja Antto. Tämänkertainen keikkamme soitettaisiin ah, niin autenttisessa Kiikan ala-asteen (nykyään Kiikan koulun) juhla- ja liikuntasalissa. Esiintymisemme olisi päättävä Kiikan urheilukentällä järjestetyn Tossuihin töpinää -tapahtuman. Kyseinen karkelo on koko perheen liikunta- ja musiikkitapahtuma. Rokkia ja kaljaa! Eiku… Noh, jälkimmäinen jäi tällä reissulla pois. Seuraavana viikonloppuna vaje korjattaisiin. Voin kertoos, tai oikeastaan jätän sen Antolle, mutta korjattua tuli.

Tämä olikin käsittääkseni The Coverallsin ensimmäinen koko perheen keikka. Ainakin siltä tuntui. Rokkifiiliksettömyyttä kesti kuitenkin vain noin sekunnin. Sopusävelkivimies Jarkko oli nimittäin raahannut paikalle täyden valoshown savukoneineen päivineen. Siinä kyllä mies paikallaan! Nyt saisivat ipanat kunnollisen ensikosketuksen rokkikeikkoihin! Jos jotakuta kiinnostaa miten itse roudaaminen ja tsekkailu menivät, voi hän lukaista aikaisempia keikkapäiväkirjojamme. Niistä saattaa osviittaa löytyä. Kaikki roger ja keikkaa odottamaan. Perusjuttuja, sano.

Pappararundin ja Kiikkapää-visiteeraamisen jälkeen koitti itse keikka. Nuorta väkeä saapuikin paikalle oikein mukavasti. Isiä ja äitejä and. Hieman löi huulen pyöreäksi muutamalla natiaisella, kun ensitahtimme kajahtivat ilmoille, mutta samassa silmänräpäyksessä huomasin mukulapellon muuttuneenkin jo aivan pähkinöiksi! Konstailettoman vastaanottavaisia ovat lapset ne. Itse taiteilijan vuoro oli räväyttää silmäluomet hämmästyksestä takaraivolle, kun nappulameri ulvoi ääneen iki-aikaisten sävelmien kertosäkeitä! “Pitkä kuuma kesä!” kuului yleisöstä äänenvoimakkuudella, joka jätti jopa lavalla esiintyneen bändin jalkoihinsa. Ennen tätä keikkaa en muuten tiennytkään, että levoton tuhkimo tekee itsestään vamppyyrin. Poika eturivissä oli ehdottomasti sitä mieltä. Kouluympäristössä kun keikkaillaan, niin on lähes velvollisuutemme tarjota yleisölle virtuoosimaisen soittomme lisäksi myös hieman aivojumppaa. Biologian erityisosaamisalueekseen julistanut Vili arvuutti yleisöltä:

– Tiedättekös lapsukaiset mitä eläinlajia edustaa basistimme Antto Tuomainen?
– Leijona!
– Eip.
– Moppi!
– Noniinno.. Ei..
– Se on apina!
– No apinahan se on!

Muistakaa opiskella nuoret, ajatuksella. Keikka oli kokonaisuudessaa oikein mainio, ja mieluusti soittaisin samanlaisen uudestaankin. Lasten vanhempien kanssa varmasti tavataan (hyvinkin kohta) Kökkö Open air -tapahtumassa. Lienevätkö he vuorostaan lapsen tasolla silloin? Se jää nähtäväksi.