Bilebändin päiväkirja

Helmikuinen keikkaviikonloppu toi mukanaan jännittäviä käänteitä, eikä vähiten siksi, että oli määrä paljastaa nykyisen, tai lähteissä vielä tulevan, uuden basistimme henkilöllisyys. Lisäksi jännitystä toi se, että heti bändissäolonsa alkutaipaleellaan ko. henkilö pääsi kokemaan ensimmäistä kertaa autenttisen The Coveralls -kotikentän Kökköbaarilla Äettäsä!

Olin lupautunut kuskiksi ja sattumalta käväisin vielä ennen keikalle lähtöä treenikämpällä, joten lastasin samalla auton ja poimin vähän myöhäisemmässä vaiheessa tuoreen jäsenemme Juha “Tretja” Tretjakovin kyytiin kotoaan. Sitten suuntasimme matkaan, jolta kyytiin kaapattiin myös Jony “Vainaa” Oittilainen. Ja keula kohti Kökköä.

Myllytupa komeili Myllyahteen päällä entisellään ja alkuilta oli sen verran hiljainen, että saimme kasailla kamat äärimmäisen rauhallisissa olosuhteissa. Jo vedetyn kolmen keikan aikaan saamalla rutiinilla soundipuoli oli helposti hallussa ja vaikeuksia aiheutti lähinnä vain Vili “Rantanen” Allekirjoittanut, joka oli tehnyt uuden hienon neljän mikkipiuhan viuhkan – mitä nyt vaan puolet piuhoista oli sattunut menemään väärin päin.

Tsekin jälkeen nautimme ruoka- ja juoma-antimista ja noin miljoonannen kerran pelästyimme, jotta “mahtaako tänne vallan kettään tännään tulla ku ei viälä oikein oo väkkee lainka”. Kun astuimme “lavalle” klo 23, huoli oli poissa ja laitoimme roketin soimaan. Latasimme tutut biisit ilmoille aika hyvällä, vaikka itse sanonkin, sykkeellä ja Tretja löysi mainiosti paikkansa paitsi bändin riveistä, myös äetsäläisen henkisyyden ytimestä. Hyvä! Peläytin yleisön ja bänditoverini poliittisella puheenalulla, mutta lopulta paljastin vain äänestäväni eduskuntavaaleissa henkilöä, jonka mielestä nyt on kesä. Soitimme siis talven kunniaksi myös vähän Popedaa.

Ensimmäisen setin aikana tuli niin kova hiki, että sorruin tilaamaan tauolla kaljan välijuomaksi. Maistui hyvältä! Palasimme takaisin soitantahommiin hyvinkin pian ja painoimme menemään mainiolle yleisölle onnistuneen keikan. Yhteislaulua kuultiin paljon ja yleistunnelma säilyi leppoisan hyväntuulisena, joten hyvin tyytyväinen kaikkineen saattoi keikkaan olla. Kunnes ennen viimeistä biisiä sähköt katkesivat. Tähän löytyi onneksi syy suhteellisen nopeasti (ilmaan roikkumaan jäänyt jatkojohto oli mekaanisesti päässyt irtoamaan) ja painoimme menemään vielä yhden biisin sekä kovasti vaaditun encoren. Huhhuh, kiitos!

Kamojen nippuunlaitto hieman ahtaissa olosuhteissa oli taas aikaavievää, mutta lopulta pääsimme suuntaamaan pakatun Enterprisen kohti Tamperetta ja kaikki oli hyvin. Kiitos Kökkö, kiitos Äetsä, kiitos Tretja!

-Vili