Miten voikaan olla päivät identtisiä toisiinsa nähden? No voihan ne. Tähän alkuun istuisi samat tarinat ja latteudet mitä oli viimekertaisessa päiväkirjamerkinnässä. Herätys – kahvi – reeni – rautatieasema – lättähattumatka – alkoholimasennuskeskustelu – Vammalan ikiaikainen kaupunki – autokiidätys. Eroavaisuuksina toki muutama: 1. sain kyydin asemalle 2. olin ajoissa 3. vastassa Vammalassa oli Seat Torpedon sijaan Vilin Mazda Työläis. Muuten perin ikiaikaisia perinteitä vaalien sujui siis matkustus puukirkon lumoavaan valtakuntaan.
Toisin kuin totuttuun tapaan, Puuhalassa olikin jo PA:t komeasti kasassa ja neidoilla voileivänvalmistuskoneet höökissä. Sen sijaan juuri totuttuun tapaan paikalta löytyi myös ikiaikaiseen perinteeseen kuuluen hahmo, mallia Armadillo Honko – orastavassa humalatilassa. Paikalla oli myös Patsas, mallia -Ratsastaja, sekä miksaaja/kamatoimittaja mallia Kari Kynnysmaa. (“Pari pizzaa – Kari Kynnysmaata”) Totesin heti alkuun, että paikalle saatettu Road(?) -merkkinen bassovahvistin sai suorittaa keikalla pelkkää rekvisiitan tointa, sillä Vililtä lainatun SansAmp -säröttimen kautta mikseriin saatettu bassokordofonisignaali oli jälleen ylivertainen – suorastaan “horkkanen”. Saatuamme ensitahdit soundchekistä käyntiin sain todeta, että monitorisoundi oli jo turhankin hi-fi. Tunsin olevani maailmankaikkeuden ainut elävä organismi. Huutelinkin Kynnysmaalta roimaa paskennusta kuunteluuni ja tilasin siinä kohtaa galaxin toisella puolella sijaitsevaa yhtyetoveri Viljo Rantasta kosolti monitoriin. Kohta tunsikin taas olevani bändissä soolouran sijaan.
Tsekkailun jälkeen toimitimmekin taas melko arkisia Äetsä -toimia. K-Pentinkulmasta vihannesrekkoja väistellen olutta – Kökkösä yhret – kattohuoneistossa pakolliset toimet, narupohdinnat ym. ja sitten keikkapaikalle. Vilillä olikin ennen keikkaa ohjelmassa kunnanisien järjestämä tilaisuus, mallia -pönötys. Olihan hän menestyksellä saattanut Äetsän lounais-Pirkanmaan kartalle osallistuttuaan Suomen euroviisukisoihin. (Olipa muuten harvinaisen komea se toinen niistä taustalaulurumpaleista.) Vilin alaleuka putosi ns. “tonttiin” kun kuuli mitä valtakunnankanslerit olivat kaikessa viisaudessaan päättäneet hälle lahjoittaa. TONTIN! Tähänpä istuikin oivasti viisaus “Kyllä aina naista saa, mutta harvoin nuorta kaunista tonttia.”, jota hoimmekin sitten loppuillan. Noh, Vilin pyyhkäistyä tontilla takataskua, päädyimme vielä bäkkärille virittelemään kordofonejamme ja mm. antamaan Tyrvään Sanomilla haastattelua. (Kyllä on hommat isoillaan.)
Itse keikka olikin taas pelkkää orgastista soidinmenoa. Alkuunsa taas nuorta poikaa hieman jännitti, mutta sitten sain menon päälle ja loppu olikin pelkkää tukan heilutusta ja väärille äänille naureskelua. Vili valitteli omaa ääntään, mikä orastavan taudin myötä oli hieman allapäin. Myös jonkun kappaleen kitaraspedeilyyn ei ollut hän tyytyväinen. Itse en moisia noteerannut. Close enough for rock ‘n roll! Hämmentävintä keikan aikana oli vierailu Villen rumpualueella, mikä oli vuorattu peilin kappaleilla. Akustisesti varsin mielenkiintoinen ratkaisu. Siellä kirjaimellisesti sata salamaa iski ja koko elämä räjähti. Parasta. Väki tanssi ja lauloi – bändi yritti samaa. Meininki oli mitä mainioin! Kiitos van yleisölle, jota oli roimasti. Koskahan tällä bändillä tulee niitä paskoja keikkoja…
Keikan jälkeen bäkkäri oli täynnä jos jonkin sortin tanistajaa ja saatuamme keikan jälkeiset kuset naamaamme, suuntasimme itse oikeutetusti Kökköön. Siellä ilta vierähtikin kossumoskan ja karaoken siivittämänä. “Kuski-Heidi” oli toiminut ilmoittajana ja kävimmekin sitten Vilin kanssa vielä lavalla tyydyttämässä egosentrisiä luonteitamme laulamalla iki-ihanan Delilah -kappaleen. “Äsbää” ja “parsaa” oli sekin. Toimi jatkui enemmän ja vähemmän sekavissa merkeissä. “Millai mää mahrun ovista?” / “Älä Ville kaara sinne!” Illan päälle löysimme vielä itsemme Teemu -hahmon paikallisesta työläissaunasta, minkä lauteilta puolinelssonilla kolmoisslutsin ja juhannussalkovin kautta kerien tulin alas. Se sattui vasta aamulla.
Taisin jo viimeksi todeta, että tästä ei enää keikkareissut parane, mutta täytynee vaan sanoa, että eipä ne huonommiksikaan tunnu tulevan. Näitä lisää! Mahduin ovista – Ville kaatoi sinne – sain taas sanoa – kotona oli narua. Kiitos Puuhala – kiitos Äetsä – kiitos Paavi Benedictus XVI ja Siddharta Gautama!