Kävimme ensimmäisen kerran Seurahuoneella keikalla vuonna 2009. Tällöin show ei ollut menestys: meteli (oli oikeat rumpusetit ja muut vehkeet) oli hemmetinmoinen, yleisöä ei ollut hurjasti paikalla ja ihan seuraavana vuonna ei kokeiltukaan seuraavan kerran. Vuoden 2014 alussa sitten kokeiltiin uudemman kerran ja homma alkoi toimia. Tämän jälkeen olemmekin keikkailleet Sekellä säännöllisesti – mikä meille todellakin kelpaa!
Tällä kertaa läksimme kohti Vammalaa kuuden aikoihin. Auto oli jo valmiiksi pääosiltaan pakattu, joten noudimme Nokialta Jony “Jouni-vainaa” Oittisen kyytiimme rumpusäleineen ja taitoimme matkan Sastamalan sydämeen toinen toistaan parempia juttuja toisillemme kertoen. Matka sujui kuin transsi, siis. Perillä roudasimme, pystytimme ja tsekkasimme – ja kuulostimme tietysti hyviltä. Ruoka maittoi ja orkesteriveljille myös kurkunkostuke. Suurensuuria yhteisbileitä ei ennen keikan alkua järjestetty, mutta muutaman hauskan jutun taisimme toisillemme kertoa! Perinteisin menoin kävin kuikuilemassa salin puolella hetkeä kello 23 jälkeen – paikalla ei ollut ketään. Vanha fraasi “ihmiset tulevat niin myöhään baariin” yllätti autoilijat!
Puoliltaöin suorimme lavalle ja, herran pieksut sentään, paikalle oli tullut yleisöä. Hyvä! Starttasimme seteistämme arveluttavimman ja saimme ihan mukavan alun aikaiseksi. Arveluttavuus setin kohdalla tarkoitti sitä, että vaikka biisit ehtaa hittimatskua olivatkin, eivät kaikki voi millään olla yhtä kovia kuin se illan paras vaihde. Lisäksi mukana oli pari vähemmän soitettua biisiä ja heittelinkin välillä soitannollisesti niin omiani, että melkein korvat punoittivat. Mutta selvisimme! Hieman eka setti meni itsellä ylipäätäänkin vielä tunnustelun merkeissä, mutta toisessa vauhti kiihtyi ja kolmas olikin jo taattua The Coveralls -koohotusta, missä tärkeässä roolissa on yleisön osallistuminen. Hyvä, Vammala! Vikaan biisin tempaisin korvamonitorit pois paikaltaan ja olin lentää ahterilleni tajutessani, millainen yleisömeteli paikalla oli. Är-aa-koo-aa-äs!
Hikisen show’n jälkeen meininki alkoi laimeta ja pääsin asioimaan naapurisnägärillä ja ilman tappelua selvittiin siitäkin. Jatkot olivat lyhyet. Kiitos Seke, kiitos Vammala, kiitos ihmiset, kiitos me!