Vaikka Huittinen on hyvinkin lähellä bändin legendaarisia syntyseutuja, oli edellisestä keikasta Lauttakylän maisemissa ehtinyt vierähtää jo seitsemisen vuotta. Oi niitä aikoja. Jostain käsittämättömästä syystä siis baarikeikka oli odotuttanut itseään aivan liian kauan. Onneksi kaupunkiin saatiin pitkästä aikaa lyhyen ajan sisään pari kunnollista livemestaa, ja niistä parempimeininkinen iloksemme halusi meidät keikalle. Oli siis vihdoin aika valloittaa naapurikaupunki toden teolla.
Sähkörummusto olikin sopivasti kasassa vielä viime reissun jäljiltä, joten Vorssin kanssa meillä oli helppo työ heittää kamat autoon ja otimmekin varmuuden vuoksi oikein kahden subwooferin PA-kattauksen messiin, ettei sitten loppuisi jytinä kesken. Karhun takapihalla sitten auto seis, kamat sisään, ja pian joukkoon iloiseen liittyi myös bussilla maisemiin saapunut oranssitukkahippi Ansso. Priorisoimme asiamme, tilasimme sen johdosta pizzat, ja niitä odotellessa vähän kasailimme. Lätyt maistuivat mainiolta, eikä olut pahentanut tilannetta. Fiilis tuntui hipovan kattoa.
Kun taas pääsimme vehkeittemme (musiikkilaitteet) pariin, fiilikset laskivat kuin lehmän häntä. Parissa keikkapaikassa tuntemattomasta syystä murheenkryyninä toiminut Tonelab-kitaraetuasteeni päätti taas tuhota tärykalvot pörinällään. Onneksi olin nauttinut vain yhden oluen ja kotipuolen treeniksellä lojuva varavahvistimeni ei ollut satojen kilometrien päässä. Pakkauduimme siis uudestaan peltilehmään, menimme koukkaamaan vahvistimen kyytiin, haimme myös mikrofonin ja telineen ja pian olimmekin takaisin Karhussa. Hermostuneisuuden saattoi aistia ainakin allekirjoittaneessa.
Sitten vahvistin testiin. Paranisiko tilanne? Ja vanha kunnon Valvetronixhan toimi fiilikseen kuin Viagra konsanaan. Kitarasoundi oli huomattavasti normikattausta parempi ja niinpä saimme helposti balanssit kohdalleen ja soittelimme varmuuden välttämiseksi vielä parit biisin lkäpi. Sen jälkeen kelpasi vihdoin huoahtaa ja vaihtaa sanoja kavereiden ja erityisesti paikalle iloksemme saapuneen Vorssi seniorin kanssa. Mutta sitten olikin jo keikan aika. Soittimet vireeseen, “missäonmunrrannenauhat”, “onkoteilläkaljaa”, “paanintronsoimaan”.
Yleensä R-A-K-A-S on illan viimeisiä biisejä, mutta nyt aloitimme sillä räväkän startin toivossa. Ja siitähän se lähti. Väkeä oli paikalla oikein mukavasti, eikä montaa herättelybiisiä tarvittu väen mukaan saamiseksi. Tämmöistä sen olla pitää. Etenimme hitistä toiseen vauhdikkaasti ja vain korkeintaan kerran-pari vedetyt “uudet” biisitkin toimivat mukavasti. Hyvä, Huittinen! Settien välissä pieni hengähdys ja takaisin kehiin vetämään Hotänkouldia ja muita ralleja. Väki koki ehkä pienen vähentymisen (kenties kaupungin “menomesta” kutsui joitakin), mutta lavan edessä riitti jengiä entistä enemmän, mikä toki meille kelpasi! Mainio fiilis jatkui ja jopa haastava Life rämmittiin suht’ onnistuneesti läpi. Encoreakin vaadittiin ja Ei tippa tapa saatiin. Siihen kelpasi lopettaa.
Keikan jälkeen vielä viimeiset sosialisoinnit kanssa tovereiden, jotka jälleen kerran olivat paikalle saapuneet sankoin joukoin. Kiitos! Omistaja kehaisi, että väkimäärä ja meininki oli Top3-luokkaa ikinä, joten syksyllä nähtäneen uudelleen. Myös itse olimme vakuuttuneita Sinisen Karhun oivallisuudesta ja pitää vierailla ennen keikkaa kyllä asiakkaanakin. Parit Jägeritkin juotti, omistajanperkele.
Sitten kotiin nukkumaan, unohtamatta pakollista Deathin Pull The Plug -liven katsomista Anton kera.
Oivallinen keikka, tällaisia onneksi lienee luvassa vuoden mittaan enemmänkin!