Forssa on kuulunut niihin suomalaisiin pitäjiin, joiden tietämys itselläni on ollut erittäin suppea. FoKoPo ja Forssan Palloseura – siinäpä se. Eihän siinä sitten muu auttanut, kuin ottaa asiasta selvää. Forssi (Ville) kyytiin ja suuntimaksi Forssan ikiaikainen kaupunki.
Rankan äänitysviikon uuvuttamana olin päättänyt suorittaa keikkareissun itse itseäni kuskaten ja ilman suurempia sekoiluja, joten homman piti sujuman kuin tanssi. Hain Villen kyytiin Nekalan viehättävästä sub-urbiasta ja matka kohti Äetsän tukikohtaa sai alkaa. Olimme tietysti kireällä aikataululla liikenteessä, joten kaasujalka oli enemmän horisontaali- kuin vertikaaliasennossa. Ylitettyämme Nokian vesijohto- ja viemäriverkoston vaikutuspiirin, vastaan tuleva liikenteenvalvontatolppa näyttikin meille täten iloista salamavaloa ilmoittaen, että hyvin Ford kulkee. Kiire loppui siihen. Äetsästä napattiin PA, sähkörummut, piuhasto ja muu tarpeisto kyytiin ja jatkoimme kahden kamelin (ja kolmen apinan) karavaanina matkaamme.
Saavuttuamme Kultajyvälle, mikä löytyi yllättävän kivuttomasti, aloitimme kamain kasaamisen. Ja eipä aikaakaan, kun paikalliset kanta-asiakkaat aloittivat tuttavallisen lähestymisen sanoilla “Oon ithtekki vähän soithellu… Linnassha oli aikaa opethella… ” Syvällisempäänkin keskusteluun erään kanssa päästiin ja äityipä hän kehumaan uutta Guns N’ Roses -levyä. Pitihän se tsekata, ja täytyy näin jälkikäteen sanoa, että oikeassa oli. Kannatti odotella. Tsekki saatiin mukavasti ajallaan kuntoon ja siirryimme ruokapöydän ääreen. Paikallisbaaritunnelma ja uudet tuttavuudet alkoivat kuitenkin olla jo vähän turhankin “autenttisia” meidän selville päillemme, joten päätimme siirtyä paikalliselle huoltamolle keikkaa odottelemaan.
Palattuamme konserttialueelle huomasimme, että paikkahan oli mukavasti täyttynyt. Paikalle oli tullut iloksemme myös nuorempaa kansanosaa, mikä miellyttää aina, sillä settimmehän koostuu vanhojen klassikoiden lisäksi myös ns. “ysäri-hiteistä” mitkä eivät aina +40v. -osastolle uppoa. Eipä siinä muuta kuin rokit käyntiin ja hiki päälle! Erillisen soittoalueen siis puututtua esitys tapahtui melkeinpä yleisön seassa. Tästä johtuen mikrofonini oli enemmän kuin kerran allekirjoittaneen hampaissa, sekä villintyneen yleisön hyväksikäyttämänä. Eipä se menoa liiemmin haitannut. Pääasia, että meininkiä piisaa. Settien välissä täristiin ja juotiin kahvia. (Ihme mormonibändi…) Poikkeuksellisesta alkoholittomuudestamme johtuen ilmassa oli hieman erikoislaatuista jännitystunnelmaa. Mm. “It’s My Life” -kappaleen aikana n. 30 cm pääsä itsestäni seisoi kaksi Forssan linja-autoaseman kokoista herrasmiestä ilmekään värähtämättä tuijottaen tekemisiäni. Ajattelin jo mielessäni, että nyt taisi tulla Bon Jovit väärään osoitteeseen ja aloitin viimeiset voitelut ja synninpäästöt. Kappaleen loputtua nallekarhut kuitenkin antoivat asiaan kuuluvat aplodit, sekä raikuvat suosionosoitukset. Siis turhaa viiksihikeä taas valutin. Tästä koettelemuksesta saamalla itsetuntoryöpyllä ja vain pienellä sekoilulla selvisimme kunnialla loppuun asti ja taputtivatpa mokomat vielä encorenkin ilmoille. “Tähdet Tähdet” vielä ja homma oli taputeltu. Omistaja tuntui tyytyväiseltä ja pyyteli kovasti uudestaan. Kaljaakin oli ilmeisesti myyty mukavasti. Ihmekös tuo… Pienen hengenvedon jälkeen pakkasimme kamat kasaan ja otimme suunnan kohti kotia. Itse moiseen pääsin n. klo 5.00.
Erikoinen, mutta hauska reissu. Liikenteenvalvojakin muisti vain satasen sakolla. Kyllä rahaa on – antaa tulla vaan. Kiitokset niin Kalevi Ahon, Turkka Malin, Alpo Suhosen kuin Jonna Tervomaankin kotikuntana tunnetulle n. 18 000 asukkaan muodostamalle 85 -vuotiaalle Forssalle, jonka tekstiili- ja elintarviketeollisuus on osa yhteiskuntamme vankkumatonta selkärankaa!
Seuraavaksi sitten Vammala ja oikeat rummut! Luultavasti myös hieman kosteampi tunnelma – ainakin lavalla.