Bilebändin päiväkirja

Olimme käyneet pariin otteeseen soittamassa Loimaan keilahallilla oikeinkin mukavalla meiningillä ja ilmeisesti näiden karkeloiden seurauksena päädyimme myös kaupungin isoimpiin rokkikinkereihin eli Kuissiin! Homman oli määrä toimia niin, että vetäisimme sivulavalla päälavan vaihtojen aikana useamman setin ja näin livemusiikki raikaisi lähes tauotta läpi illan. Oikein hyvä!

Lähdimme Jonyn kanssa residenssiltäni iltapäivästä kohti treenistä ja matkalta saimme mukaamme Tretjan, joka oli viivähtänyt viime aikoina festareilla ja New Yorkissa. Juttua siis matkalle riitti. Mukaamme treenikseltä nappasimme oikeat rummut ja oikeat kitarakamat – festarikeikalle kunnon vehkeet! Itse asiassa juhannus-Yyterin ja Roosterin jälkeen tämä oli jo kolmas ei-sähkörumpukeikka putkeen. Epätavallista, mutta hauskaa.

Vain hieman Loimaata kierreltyämme löysimme pelipaikalle. Lavojen taka-alue oli mukavan väljä, joten saimme mukavasti Enterprise II:n parkkiin aivan sivulavan viereen. Pikkulava oli meille juuri sopivan kokoinen, joten kasasimme kamamme ja teimme nopsan soundcheckin talon miksaajan kanssa. Kaikki kunnossa!

Kuissin ensikertalaisena tutustuin festivaalialueeseen ja tunnelmaan jonkin aikaa. Kokonaisuus vaikutti oikein hyvältä! Sadekin jäi pieneen tihkuun, joten tyytyväinen myös säähän piti oleman. Tapahtuma oli alkanut jo aiemmin Hevisauruksen päiväkeikalla ja uusi startti oli luvassa, kun Maija Vilkkumaa polkaisi settinsä käyntiin klo 19. Toimitusta tuli seurailtua yleisöstäkin ja toimivaa kattaustahan siinä painettiin.

The Coveralls aloitti souvinsa heti Vilkkumaan jälkeen ja mainiotahan se oli hypätä festarilavalle. Oma monitorikuunteluni vähän kärsi PA-kaiuttimien sivulta kantautuvista mölinätaajuuksista, mutta muuten olosuhteissa ei ollut valittamista. Pari biisiä meni itse kullakin vähän tunnustellen, mutta sitten saatiin vauhti päälle ja alkuillan yleisökin pikku hiljaa lämpeni toiminnallemme. Painoimme puoli tuntia menemään ja päästimme sitten päälavalle Lukas Leonin.

Lukas Leon oli meille täysin uusi tuttavuus, eikä herran musiikki tainnut meidän miehistömme edustajista kellekään tuntua aivan omalta jutulta. Pitää kuitenkin mainita, että nuorten miesten esiintymien sujui todella kovalla energialla ja heittäytymisellä, ja mukavan sosiaalisilta vaikuttivat myös bäkkärialueelta. Bändin kitaristi vielä bailasi meidän toisen settimme tahtiin raivokkaasti oman esiintymisensä jälkeen! Hyvä meininki!

Toinen settimme lähti käyntiin kiivaasti. Yleisö oli jo lämmennyt ja tanssijalat sekä äänihuuletkin aktivoituneet – lisäksi itse olimme saaneet jo hommasta mainiosti kiinni, joten meininki oli mainio! Painoimme taas menemään puolituntisen, joka osoittautui yleisön reaktioista päätellenkin onnistuneeksi ja itsellämme oli mainio fiilis. Lukas Leonin porukan energia pakotti tekemään itsekin töitä mahdollisimman paljon. Mietin, pystyisinkö juoksemaan maatasolla pikkulavan ympäri Basket Casen C-osan aikana. Yritin ja onnistuin lähes täydellisesti: kompuroin kuitenkin lavan portaissa saaden pienen vekin käsivarteeni, enkä ole varma, myöhästyikö viimeisen kertsin alku pikkaisen. Perkema!

Oman settimme jälkeen esiintyi Neljä ruusua. Bändistä en ole isommin ikinä välittänyt, mutta täytyy myöntää, että keikan aikana tajusin heillä hittibiisejä olevan kyllä valtavan määrän. Ammattimaista toimitusta ja yleisö pähkinöinä, joten peukuttaa pitää (kuin horse).

Viimeinen oma kattauksemme hieman myöhästyi, joten tiputimme yhden biisin pois. Suomen kesäilta oli viilentynyt, joten näpit olivat jo aloitellessa aika jäässä. Oma suorittaminen ei ehkä ollutkaan enää niin hengästyttävää kuin kakkossetissä, mutta yleisölle meno tuntui kelpaavan ja oma osuutemme päättyi Tuhkimon ja Rakkaan melko kovaan yhteislauluun. Kiitos hienolle yleisölle!

Ryhdyimme pakkaamaan oitis kamojamme, kun Stratovariuksen roudari pelmahti paikalle ja kertoi Strato-kitaristi Kupiaisen digi-etuasteen pimenneen. Josko meiltä saisi kitarakamoja lainaan? Yllättävän kovakin paniikki oli asian tiimoilta ammattimiehillä päällään, mutta Kochin nuppini ja Mesan kaappini olivat lopulta päälavalla kasattuna, soundipaletti esiteltynä Kupiaiselle ja Stratojen keikka pääsi alkamaan. Mitä kävin biisin, pari katsomassa yleisön seassa, kitarasoundi oli hurjan hyvä!

Me läksimme pakkauksen valmistuttua kotimatkalle, jotta pääsisimme järkevästi nukkumaan, vaikka osan Strato-keikkaa toki missasimmekin. Kotimatka meni peuroja bongaillessa.

Kuissi Rock oli todella mainio ja sangen sopivan kokoinen festivaali, johon voisin hyvin ajatella meneväni asiakkaaksikin, ellemme housebandina ensi vuoden kekkereissä jatka. Kiitos Kuissi, kiitos Loimaa!

-Vili

Kuva: KuuzelaPhotos