En tiedä mitä järkeä on käydä keikoilla, jos herää aamuyövalvomistenkin jälkeen yhdeksältä. Toisaalta jos keikka-ammattia lähtisi perkaamaan osa osalta, ei siinä kuitenkaan näkisi mitään järkeä, joten ehkä moiset aatokset kannattaa suorilta unohtaa. Jotain perverssiä intoa tässä touhussa on siis oltava. Jotain taikaa, joka edes joskus pulpahtelee pintaan. Päättymättömät kilometrit, huonontuvat jutut, vaakalaudalla oleva terveys ja ikuinen väsymys – odottamisesta puhumattakaan. Pakko siitä on jotain saada takaisinkin.
Flunssanalun takia olin jättänyt suunnitelmieni vastaisesti lenkkikamat kotiin. Suuntasin siis aamupalan kautta kaupungille ostamaan pikkujalkaa kameralle. Sellainen löytyikin sopuhintaan ja kiersin miehisiä vaistojani uhmaten myös tukun muita liikkeitä. Aamun jo selkeästi käännyttyä päiväksi tuttu hahmo haahuili kauppakeskuksessa kohti: Oittisen Jomppa! Tyhjän tuijotuksen takaa herra piti lähestulkoon läpsiä hereille, jotta tämä tunnisti meikäläisen. Vaihdoimme vuoroa. Menin hotellille ja korkkasin bissen.
Alkuiltapäivän ratoksi ehdotin nälkäistyvälle seurueelle tutustumismatkaa Kerubiin, paikallisen musiikkikulttuurin kehtoon. Antto väitti tuumineensa samantyyppisesti tahollaan, joten otimme jalat allemme. Antto tilasi suurena Happoradio-yhtyeen musiikin ystävänä Tykkiburgerin. Jonyn kanssa lähdimme Kerubin salaatti -linjalle. Ja katso: ruoka oli hemmetin hyvää. Viihdyimme. Jälkiosastolle kukin otti mitä otti. Jonya suosi onni: espresso oli vahinkotuplana ja Grant’s meni singlenäkin.
Loppuiltapäivä kuluikin ruudun ääressä. Suunnittelin katsovani futista, mutta Veikkaus-tv:n selostukseton pikselimössökuva ei kiehtonut. Baariinkaan jääkendon pariin ei jaksettu. Viihdyimme kuitenkin ja kohta olimmekin taas kreikkalaisen ruuan ääressä. Pientä väsymystä lukuunottamatta kaikki vaikutti hyvältä. Antto lupasi ajaa sunnuntaina ja tyrehdytti juomahanansa.
Ilona oli tällä kertaa huomattavasti edeltänyttä iltaa täydempi. Vaikutti hyvältä ja aloittamaankin päästiin lähes ounastellusti: jo rahtunen ennen puoli yhtä. Edellisilta oli alkanut poikkeuksellisesti Lootusasennolla, sillä halusimme tuoda vaihtelua koko viikonloppuun. Nyt mentiin tutummin Pop-musiikilla ja ehkä tämä avasi eilisenkin lukot lopullisesti: soitto tuntui soljuvan mukavasti, yleisö saatiin näppeihin alusta alkaen ja lataus oli kaikkineen hyvä. Setti toimi mukavasti, Jonyn hi-hat-ongelmat jäivät minimiin, flunssaääni kesti tarvittavasti ja ajovuorokaan ei tuntunut painavan kikkarapäistä basistia. Hyvä! Encoret vielä eetteriin ja keikkapunsin jämät kitusiin. Sehän oli valmista. Antto paineli oitis nukkumaan, vaikka oli sanojensa mukaan pyörinyt vielä tehokkaasti vähintään Jonyn paluuseen asti. Itse olin siis ensimmäisenä unten mailla, vaikka olinkin toisin suunnitellut. Hyvä niin.
Aamulla -palaa (Jony nukkui pommiin!), sitten purkamaan ja roudaamaan. Paluumatka oli rattoisa: kuuntelimme molempien keikkojen tallenteet. Taidettiin siinä muutenkin vähän viihtyä, ainakin minä.
Äkkiä sitä nyt riutuneempikin coverbändi Joensuun-reissun tempaisee!