Bilebändin päiväkirja

Korona-aika kuritti yhteiskuntaamme melko kovakätisesti ja pieni osa tästä takaiskusta aiheutui myös riutuneelle bilebändillenne – The Coverallsille. Tosin sikäli tilanne osui meihin vähemmän kuin moneen muuhun, alkukevät kun kalenterissamme näytti yllättävän tyhjältä muutoinkin. Muutamia keikkaperuutuksia koronan takia toki tuli ja kaikkien vapaiden viikonloppujen jälkeen keikkareissuun lähteminen tuntui erittäin oudolta, mutta tietenkin äärimmäisen hienolta ja odotetulta.

Ensimmäiselle The Coveralls -vedolle matka ei ollut pitkä. Tapasimme treeniksellä, missä porukalla pääsimme hämmästelemään asiaa malliin “mitä keikalle kuuluu ottaa mukaan”. Huonoksi onnekseni olin telonut aiemmin niska-hartia-lapa-alueeni ja oli vähän hirvittänyt, pystynkö laisinkaan vetämään keikkaa. Onneksi kotona testatessa hihnan kanssa soitettu sähkökitara oli huomattavasti parempi toteutusmalli kuin sylissä pidetty. Roudaus kuitenkin jäi itseltäni vähälle isompien tavaroiden suhteen, joten saatoin katsoa, kuinka bändin muut raavaat urokset nostelivat satoja kiloja keikkaratsumme uumeniin.

Vammalassa oli kesä. Toden totta, kesä. Epidemiat oli kuin taakse jäänyttä pahaa unta (ehkä vähän liiaksikin niin) ja kesäkansa iloisena täyttämässä rantaravintolaa. Pystytimme kamamme ja teimme tsekin – kaikki meni yllättävän kivuttomasti siihen nähden, että rutiini oli menneiltä viikoilta ja jopa kuukausilta täysin olematon. Tretjakin oli hankkinut langattoman setin bassolleen, joten molemmat meistä kuljeskelivat piuhavapaasti. Mukavata.

Ruoka oli hyvää ja tupa täynnä, joten polkaisimme keikan käyntiin sovitusti jo klo 20. Erikoisolosuhteiden aikaistama showtime sopi sekä meille että kesäillalle todella hyvin ja jengi lämpeni jo alkuillasta oikein mukavasti. Väkirajoituksen lisäksi oli voimassa tanssikielto, jota rytmiemme viemät ihmiset yrittivät rikkoa tuon tuostakin. Hankalahan siihen oli itsekin koittaa suhtautua. Soitto sujui pääosin mallikkaasti, joskin muutamissa kohdassa taukokevät tuntui kuuluvan. Varsinkin, kun olkapäävaivani vuoksi keikkaa edeltävät treenit oli jouduttu perumaan. Toisessa setissä pistettiin vielä menoa vähän paremmaksi ja kyllähän siellä jengi eli mukana meiningissä yhteislaulua myöten, vaikka pystykoreografiat eivät sallittuja olleetkaan. Hyvä Vammala!

Kesän avauksestamme jäi hyvä maku, varsinkin kun kaiken päätteeksi olimme poikkeuksellisen aikaisin kotona. Kyllä tästä kelpaa rakentaa. “Se rakentaa ja rakentuu”, totesi Timo Jutilakin niihin aikoihin, kun nilkkatulehduksista puhuttiin. Hyvä Laiturikahvila! Hyvä Juti! Kiitos!

-Vili