Bilebändin päiväkirja

Viikonlopun, keikkareissun ja ylipäätään lähiaikojen paras asia näytti kasvonsa jo lähtiessä: kevät. Ajomatka Lappeenrantaan kiinnosti noin satakertaisesti enemmän kuin räntäsateessa marraskuussa. Tapasimme Jonyn kanssa treeniksellä alkuiltapäivästä ja heitimme kamat autoon. Tai itse asiassa minä heitin ja Jomppa otti pikku alkukiukut, kun mukaan lisäshow’n puolesta ajateltu toinen savukone oli laskenut nesteensä casen pohjalle hieman sotaten.

Jony halusi ajaa, mutta en päästänyt heti startissa miestä rattiin. Pitihän sitä ensinautinto kesärenkaista lunastaa itse. Hämeenkoskelle asti vielä kiinnosti ajaminen, sitten vaihdettiin. Ajattelin hetken, pitäisikö heräävä matkanälkä tyydyttää esim. banaanilla ja jogurtilla. Hah! Ostin makkaraleivän ja pintin kaljaa. Kun mukaan tarttui vielä Urheilusanomien Veikkausliiga-liite, sai Jony ajella ihan keskenään. Minä viihdyin.

Saavuimme perille suunnitellusti, roudasimme ja pystytimme kamat kahdestaan. Olimmehan matkalla jo perustaneet uuden liveaktin nimeltään “Duo Pystyyn”. Kaikki sujui yllättävän helposti ja kivuttomasti, bassokin toivottavasti oli kunnossa itse keikkaa varten basistin vielä puuttuessa. Itse asiassa tsekkiä oli oikeinkin hauska tehdä uudella menetelmällä: pystytin laulumikkini keskelle salia ja pääsin kuulemaan yleissoundin ihan laulunkin kera. Seuraavaksi ruokailimme ja fiilis oli vallan hyvä. Kelpasi lähteä rautatieasemalle vastaan Timoa, joka tanistajamaisesti oli suoraan poikansa ristiäisistä (!) ajanut ensin omalla autollaan Kouvolaan ja vielä junaillut itään. On se kova jätkä!

Timo kyytiin. Timolle ruokaa. Muille juomaa. Sitten vaalikeskusteluja televisiosta. Hyvä! Keikalle! Keikka oli peruskeikka paremmasta päästä.Meininki oli ihan kohdallaan, mutta ilonakompleksimaisesti jengi vaelsi ja haahuili, mikä välillä tarkoitti muutamaa innokasta, välillä taas lähes täyttä salia. Luovimme minkä taisimme ja ilmeisesti osuimme ihan kohtalaisesti nuotteihin. Rappiolla-soolo huikeassa monimutkaisuudessaan meni toista kertaa peräkkäin reisille, mille ei voinut kuin nauraa. Päätimme setin perinteisin menoin ja yleisökin oli parhaiten mukana juuri lopuksi. Näin sen pitää mennä. Tosin encoretaputukset olivat perin vaisuja, joten periaatteista kiinni pitäen sellaista ei väkisin menty roiskaisemaan. Koitin siis juoda kaljaa, ei maistunut. Läksimme Timon kanssa nukkumaan. Timo oli vielä kuullut Jompankin könyävän peruspitsan kanssa huoneeseensa, joten kaikki oli hyvin.

Aamu toi -palan, kasauksen, roudauksen ja Timon jäätyä Kouvolassa pois, valitettavasti myös syksyn. Oli kiva kesä!