Pessimisti se ei pety: ajomatka kun kirottiin kestämättömäksi jo etukäteen, viisi ja puoli tuntia ottanut rykäys tuntui vallankin inhimilliseltä. Autossa lukemiseen kykenemätön Jony otti ajovastuuksi naamioidun marttyyrinviitan ilolla vastaan ja kuljetti meidät vauhdikkaasti perille. Olimme budjetoineet yhden virallisen ruokapaussin matkalle, mutta valitettavasti pitkään aikaan sympaattisimman pysähdyspaikan antimet eivät kattaneet lounasta. Mitään ostamatta ei voinut lähteä, koska omistajakin piti hipeille ovea auki! Noh, jatkoimme lounaalle Karvion kanavan Nesteelle, jonka burgeri ei nyt juurikaan täsmännyt toiveeseen oikeasta ruuasta. Tulipahan käytyä.
Joensuussa meidät otettiin lämpimästi vastaan ja pistimme hommat pelikuntoon. Joensuun “stereot” olivat edelleen mainiot, joten hyvältä kuulosti. Sen sijaan Jonyn tuoreiden sähkörumpujen hi-hat ei pelannut toivotusti ja mies olikin kuin maansa myynyt. Pienen jännityksen ajoittain pätkivä haikka jätti meille muillekin. Jotta Jomppa voisi korkata murheeseen, tarjouduin ajamaan ruokailun jälkeen auton parkkiin. Kreikkalainen ruoka miellytti, samoin harvemmin ruokajuomana keikkareissulla käyttämäni maito. Hotellikin löytyi ja ehdimme parkkeerauksen (herrat Tuomainen ja Oittinen debatoivat suurella asiantuntemuksella liikennemerkkien tulkinnasta) jälkeen ottaa sen haltuun ennen keikkapaikalle palaamista.
Ilonassa oli todella, todella hiljaista, mikä yllätti edellisen Joensuun-visiitin jäljiltä. Keikkaa siis myöhästettiin, mikä ei jaksa yllättää enää missään tai ikinä. Yhdeltä paukkasimme lavalle ja laitoimme rokin soimaan. Muutamia aktiivisia ihmisiä saatiin heti mukaan, joten huolta illan onnistumisesta ei sen suuremmin tarvinnut kantaa. Oma soitto tuntui pykivän siellä täällä, varsinkin “uusissa” biiseissä, mutta onneksi jätkät pitivät homman kasassa. Aivan A1-urotekojen luokkaan ei kuitenkaan perjantaivetoa tarvitse nostaa. Keikan jälkeen piti mennä nukkumaan, mutta jotenkin adrenaliini (vai “keikkapunsi”?) jylläsi sen verran, että paikalla tuli notkuttua kuitenkin pilkkuun asti. Antto ja Jomppa vielä jatkoivat hieman, itse nukuin kuin Ruusunen. Melkein aamuyhdeksään.