Kevät toi kevät toi tota noinnoin. Aurinko armas tervehti lämpimine säteineen huhtikuista lauantaita saattaen hymyn kareen työuupuneen basistin turvonneille kasvoille. Ei tuntunut väärältä heittää auton takakonttia bassolaukulla ja suunnata kohti The Coverallssin syntysijoja, Sastamalan Äetsän Keikyän Pehulan Keikustien kattohuoneistoa. Yhtyeen toinen tamperelaistunut jäsen Ville olikin jo saattanut itsensä puukirkon maahan omin avuin, joten taitoin matkaa itse itseäni viihdyttäen. Tällä kertaa sakoitta selvitetty matka sujui jouhevasti ja perillä odottivat iloiset veet Ville ja Vili.
Haimme Puuhalan reenikämpältä PA-laitteistot kyytiin ja painelimme pelipaikalle. Äänentarkastelussa ilmeni pieniä epämääräisyyksiä Vilin kitaran pitäessä infernaalista sähköhurinaa eli brummia. Ongelman aiheuttaja, katonrajassa oleva ilmanpuhdistaja paikallistettiin kuitenkin nopeasti ja homma jatkui. Jotta touhu ei olisi kuitenkaan liian helpoksi äitynyt, niin allekirjoittanut kaateli vielä oluet subbarin ja piuhojen päälle. Pitäisi vaan jäädä kotiin, niin ei sattuisi mitään koskaan ikinä. Loppujen lopuksi soundit saatiin mukavasti kohdilleen ja eritoten tom-tom-rummut jytisivät komeasti. Sanalla sanoen horkkaisesti.
Ville paineli tästä omille teilleen ja loppu filharmonia Vilin kattohuoneistolle. Aika kului isännän äänikirjastoa selaillessa ja olutta särpiessä. Hyvin perinteisesti siis. Saavuttuamme takaisin Kökkärille oli vauhti selvästi kiihdyksissä. Väkeä oli kertynyt huikeat määrät, mutta tunnelma oli silti leppoisan hyväntuulinen. Kamat bäkkärille, infarktit pois alta ja lavalle!
Nämä päiväkirjojen keikkaosiot alkavat varmaan jo toistaa itseään, mutta minkä sille vaan voi, että tuo touhu on aina niin vietävän mukavaa. Porukkaa oli “koppi piukassa” ja meininki mahtava! Ainoa miinus oli eturivin etunojaava täti, joka pysyi pystyssä enemmän Vilin mikrofoniständin kuin omien jalkojensa varassa. Tästäkin selvittiin. Oman meininkimittarini elohopeat huiteli ennätyslukemia ja touhu sai taas serotoniinit, oksitosiinit ja endorfiinit hypotalamuksesta liikkeelle sellaisella paineella, että tajuhan siinä meinasi lähteä. Viimeisen kappaleen aikana äitynyt mellakkatunnelma ja pöydillä tanssi lämmitti eritoten mieltä. Kiitokset suuret kaikuvi osanottajille! Tästä suunta vei tietysti jatkoille, joissa vierähtikin aamutunneille saakka. Kiitokset vaan isännälle!
Heräiltyämme ruodimme Vilin kanssa keikkaa katselemalla videotallenteita. Täytyy kyllä omaan suoritukseen todeta, että lauluvireet saivat paikoin paikat heilumaan hampaissa ja lasit helisemään ikkunoissa. Ei vetele moinen enää jatkossa.
Olipas taas vaan niin mukavaa että! Seuraava kerta Sastamalaan saattaakin tulla jo yllättävän pian. Pysykäähän siis samalla lepakkokanavalla ja muistakaa Alastaron Murina-baari 16.5.! Siellä on sitten taustalaulutkin vireessä.