BRÖM BRÖM, sanoi ralliauto, joka keskikaistaa käyttäen ohitti Jyväskylää kohti matelevan autoletkan. Oltiin kolmisen varttia myöhässä alkuperäisestä saapumisajasta ja Oittisen Jonilla alkoi jo ns. palamaan kiinni. Rallikansa oli siis kansoittanut Jyväskylän seudun autotiet ja liikenne mateli. Kansoittumisella oli hyvätkin ennakko-odotukset; potentiaaliset kiimaiset keikat!Kamat pystyttyivät lähes ennätysvauhtia, sillä toiveissa oli päästä harjoittelemaan muutamaa vähemmän vedettyä biisiä. Toiveiksi jäi. Lisäkiukkua tuotti myös se, että ennakkotiedoista poiketen American Dinerin keittiö sulkeutui puolta tuntia aiemmin ja myöhästyimme nipin napin bändiruokailusta. Perkele. Jonottelimme keski-ikäisen rallikansan lomassa nakkikiskagrilliltä purilaiset ja painelimme pikapikaa erikoismajoituspaikkaamme, aikaisemmilta keikkareissuilta tutun Aarnepöörne Tuomaisen kaksioasuntoon. Ralleista johtuen hotellit olivat täyteen varattu, mutta onnen toi Jyväskylässä asuva pikkuveli.
Kämpillä ei kauaa ehditty vanheta, kun piti siirtyä jo Londonin hämyyn. Joni oli jäänyt lepuuttamaan kiristynyttä pinnaa kaupungille ja odottelikin jo bäkkärillä. Painelimme samoin tein lavalle ja polkaisimme intro(tausta)-nauhan käyntiin. Väkeä oli normi-perjantaihin nähden hienosti paikalla ja meno oli alusta asti katossa. Vähemmän vedetyt biisitkin onnistui ihan muikeasti, mitä nyt Cheek/Erinin “Mitä tänne jää” vaatinee vielä hivenen lisäsovitusta. Hyvä keikka, hyvä porukka!
Keikan jälkeen istuttiin hetki Vilin tovereiden kanssa baarin puolella, josta siirryttiin bändin toimesta kämpille jatkamaan, mutta vain hieman ja sivistyksellä. “Nukuttiin ja mentiin eteenpäin.”
Aamu valkeni Vilin aurinkoiseen hymyyn ja ojentamaansa lasilliseen Captain Morgania. Myönnetään, että osaan olla joskus aamuisin kiukkuinen ja vaisu, mutta tällä kertaa ei itkulle ollut sijaa. Harvoin on herätessä noin hauskaa ja tunnelmaa ei latistanut edes lattialle kaatunut täyslaidallinen kahvisuodatinpussi.
Painelimme Dineriin ammentamaan eiliseltä jääneet bändiruoat, jonka jälkeen Jonin siirtyessä päivälevolle yhytimme Vilin toverit lounaispuistosta. Sovimme, että pidetään alkuillasta tästä kaikesta hauskasta pieni parin tunnin tauko, mutta eihän siitä mitään tullut. Seurueeseen kun lyöttäytyi vielä Pub Katseessa Metallica-covereita soittava vanha tuttu Vilho Rajala, oli touhu yhtäkkiä kovinkin urheilullista.
Ehdimme Vilin kanssa vielä iltaruoalle Dineriin, josta siirrytiinkin taas keikkapaikalle. Olo oli tietyllä lailla “valmis”, eikä välttämättä juuri siihen kiimaisen rock-spektaakkelin vetämiseen. Ei auttanut kuin nousta lavalle. Ja hyvä oli tunnelma taas. Porukka oli eilisestä lisääntynyt ja hieno oli tanistaa. Setin keskivaiheilla alkoi henkilökohtaisella työpisteelläni tapahtua, kun onnistuin pitkästä aikaa katkomaan bassostani kielen. Varabassolla operointi oli sen verran vierasta touhua, että onnistuin irroittamaan milloin hihnan, milloin piuhan kesken biisien. Lavan toiselta reunalta kyseltiinkin, että “voisiksää soittaa välillä?”. Kaaoksesta huolimatta keikasta selvittiin jollain kierolla ja perverssillä kunnialla. Encoretkin taputettiin.
Uni tuli jatkoitta. Aamulla väsytti. Kamat pakattiin. Urhoollinen Joni ajoi kotiin. “Mutta hauskaa”, sanois Vorssin Ville.